sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Rantapolku

Aamulla herättyäni mittari näytti -8 astetta. Odottelin muutaman tunnin ja lähdin hieman ennen yhtä iltapäivällä ajamaan maastoon kun mittari näytti vain -3. Kuvittelin että sielä on kylmä mutta eipä ollutkaan.

Halusin käydä jotain uutta reittiä ajamassa, siksi kävin ajamassa jo keväällä suunnittelemani, mutta toteuttamattoman, rantapolun. Rantapolusta kuulin Vastatuuleen-blogista. En vain keväällä Merida-innostuksen takia kerennyt ajamaan tuota. Linkki lähtöpaikkaan.

Tästä asunnoltani tuli melkein 7km tuohon paikkaan josta metsään mennään. Itse menin sen verran metsään että valitsin tuolta väärän polun Korpikodinkadun päästä. Ajelin jotain polkua ja tulin Rantakankareenkadulle. Jatkoin kadun päähän josta löysin autojen kääntymispaikan josta sitten menin metsään.

Polku kulki 3,9ha:n luonnonsuojelualueen läpi. Tai joku suojelumetsä se oli. Luin kyllä sen kyltin jossa oli jotain puhuttu siitä metsästä. Mutta kun ei pyörällä ajoa kielletty niin sinne siis. En muista poikkesinko polulta vai menikö se polku oikeasti isolle kalliolle josta oli ihan hyvät näkymät järvelle. Rehellisesti sanottuna ajamaan tuola kalliolla ei pystynyt. Siispä pyörä olalle ja kävelemään.

Tulin taas polulle jota jatkoin vähän matkaan kunnes tulin paikkaa josta otin jo kuvan:

Muita kuvia:


(Kuvat puhelimella otettu.)

Polun pohja oli todella vaihtelevaa. Välissä oli hirveä kivikko josta joutu kantamaan pyörän. Välissä taas pohja oli todella hyvä ajaa. Loppupäässä polkua ajattelin että kyllä tämä varmaan alkaa jo paranemaan kun tullaan Messilän leirintäalueelle. No toisin kävi:

Lähdin tietä myöten takaisin Lahteen päin kunnes huomasin metsään menevän polun. No ei tarvinut monesti kysyä menenkö. Ajelin polkua pitkin ja sitten se tuli ratsastusreitille. Ei haitannut kun ei heppoja tullut vastaan. Hienoja polkuja löysin tuoltakin ja ajelin polkuja pitkin Salpausselän hyppyrimäkien tykö. Hieman ennen mäkiä huomasin että takalokarin kiinnitysruuvi oli irtoamaisillaan ja lokari hankas rengasta vasten. Pysähdyin, arvion mitä joutuisi tekemään ja jouduinkin tekemään. Pyöräytin pyörän ympäri, takakiekko irti, toinen kiinnitysruuvi irti (oli onneksi löysällä) ja kiristin tätä ensimmäistä ruuvia. Sitten toinenkin kiinni ja äkkiä suorinta tietä kämpille.

Järjestelin tässä kämppäni uuteen järjestykseen ja nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan pyörille jonkinnäköistä pystysäilytystelinettä. Luultavasti lankusta teen sen rungon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti