Ensimmäinen lisenssikisa Nurmijärvellä

Viime kausi meni totutellessa, mutta tälle kaudelle olen satsannut enemmän jo heti kevääseen. Olen lähtenyt polkemaan töihin pienessä vesisateessa ja joskus isommissakin sateissa on tullut poljettua kotiin. Märkä tie ei ole este eikä hidaste, vaan treenimahdollisuus. Näillä eväille hommasin tälle kaudelle ihan SPU:n kilpalisenssin.

Ensimmäinen lisenssikisa olikin sitten 9.5 Rajamäellä Nurmijärvi GP:ssä. Sääennustetta tihrustin edellisen illan ja kisa-aamun, jotta saisin vaatetuksen kohdalleen. Pieni sateenuhka oli, ja vettä tulikin, muttei onneksi meidän ajon aikana. Tuulta oli luvassa vastaisena alkumatkasta.

Kisa alkoi nimenhuudolla, josta sitten homma alkoi ikäänkuin lentävällä lähdöllä. Ensimmäinen kilometri oli kiihdyttelyä ja sitten sitä päästiinkin vauhtiin. Ajelin rauhallisesti porukan perällä katsellen menoa. Aika nopeasti kävi selväksi, että kärki aiheuttaa runsasta nykimistä porukassa. Vauhti saattoi tasaisella vaihdella 26-46 km/h välillä. N. 5km kohdalla tympäännyin viimeisenä ajamiseen ja lähdin hiljalleen nousemaan. Nousin puoleenväliin porukkaa, jossa tuntui hyvältä.

10km kohdalla homma näytti hyvältä ja musta tuntui ihan liian hyvältä. Siinä alkoi sopivasti alamäki ja ensimmäinen hatka, johon seurakaveri Tommikin lähti. Minäkin lähdin mukaan, mutta viivellä. Se oli virhe. Jouduin kirimään kovasti, jotta sain hatkan kiinni ja vedin perässäni pääjoukon takaisin hatkaan. Pari minuuttia ehdittiin ajamaan irti kunnes oltiin taas kaikki kasassa.

Kivenlahden porukka vetää pääjoukkoa, Tommi tempoaa hatkaa kiinni ja minä olen lähdössä perään.

15km kohdalla reitti tuli peltoaukealle, jossa tuuli oikealta päin. Nöösinä olen tottunut ajamaan tien oikeassa reunassa ja kaikki paineli musta ohi vasemmalta. Oli aika koomisen näköistä, kun tien vasen reuna tuli vastaan eikä enää sen vasemmalle päässyt. Pyöräilijäjono oli hienon näköinen.

Tien leveys loppuu vasemmalta kesken. Minä vedän härskisti sisäkurvista

Oikealle kaartavan mutkan jälkeen alkoi mäki, jossa taas kärki iski ja muu joukko kiristi pysyäkseen kyydissä. Mäen jälkeen kova kiihdytys ja 50km/h alamäkeen. Alamäen jälkeen loivassa nousussa mentiin sitten kävelyvauhtia. Melkoista nykimistä.

Taktiikassani oli vetää energiageeli 20km, 45km ja 65km kohdalla. Ensimmäinen geeli meni kirjaimellisesti harakoille, kun aloin alamäessä syömään. Olin just saanu repäistyä geelin auki ja pidin sitä suussani ja kädessäni, kunnes tuli ihan järjettömän huono asfaltti, joka tärisytti niin että oli pakko ottaa toisellakin kädellä tangosta kiinni ja niin se geeli tipahti suusta. Samassa rytäkässä tangossa ollut kamera nytkähti ja alkoi osoittamaan alaspäin. Korjasin asennon, mutta sitten kameran kiinnitys löysäs ja kamera olis voinut ruuautua irti joten ruuvasin sen kokonaan pois ja laitoin taskuuni.

Ruuvaan kameraa irti

Matka sujui mukavasti aina 40km:n kohdalle saakka, Karkkilan rajamaille. Siellä oli käännös oikealle tieltä 133 tielle 134 Ahmoonmäkeen. Taas nöösimäisyys paistoi läpi, kun en katsonut mitä horisontti tuo tullessaan. Porukka lähti aika rivakasti risteyksestä niinkuin aikaisemmin, mutta suurin osa jatkoi kiihdyttämistä ihan älyttömään vauhtiin. Tommikin teki niin. Jäin miettimään mitä tässä tekis kunnes näin ihan jäätävän ison mäen edessä ja väkeä ajoi musta ohi. Yritin pientä kiihdytystä, mutta ajattelin, että mäessä saan kiinni. Siinähän kävi niin että kovempi vauhti kantoi kauemmas ja minä olin jo ihan joukon hännillä. Mielessäni vähälti kuva jostain kaukaisuudesta, jossa porukka vaan katoaa horisonttiin ja ajattelet mielessäsi että älkää menkö, älkää jättäkö.

Siinä mäessä kolme muutakin tekivät saman virheen ja jäivä pääjoukosta. Vielä mäenpäällä elättelin toivoa ajaa pääjoukko kiinni ja koitin kannustaa muitakin, mutta meidän potku ei riittänyt. Hitaasti mutta varmasti pääjoukko pääsi karkuun.

Matka taittui rattoisasti neljästään Läyliäisiin ja niin edelleen. Neljästään pyöritettiin vuorovetoja ja itse ainakin kyttäilin, ettei kukaan vaan lähde karkuun. Viimeisellä 10km alkoi jo hieman ilmassa olemaan sähköä. Itse ainakin tunsin vähän välien kiristyneen ja vauhdin kasvaneen sekä kyttäyksen alkaneen. En kehdannut lähteä kauheaan kiriin, kun muistelin, että ennen viimeistä risteystä on pari kilometriä vastatuulta.

Ajelin turvallisesti toisena kokoajan kytäten mitä kärki tekee. Viimeistä risteystä vähän jännitin koska siinä oli todella huono asfaltti. Kärkimies vetikin risteyksen ulkokautta ja minä painelin sisältä. Olin alkuverryttelyssä katsellut melko tarkkaan miten se kannattaa ajaa. Sisäkurvin kautta pääsin mielestäni paremmalle pinnalle ja vähän kyttäämään loppusuoralle. Avasin kirin n. 500m ennen maalia ja olin unohtanut maalisuoralla olevan vauhdintappomäen. Kirin ja kirin, miestä tuli rinnalle. Kirin ja kirin ja taisin olla meistä toisena meistä neljästä.

Alkuun asetin tavoitteekseni olla olematta viimeinen. Tavoite täyttyi. Itse ajosuoritukseen olen aika tyytyväinen. Sain itsestäni sopivasti tehoja irti eikä tuntunut kovinkaan pahalta. Kausi on alkanut lupaavasti. Tulos: M-Kilpa, 47. sija, 2:26:45.

Maaliintulon ja onnistumisen myötä on helppo hymyillä, palkkaria naamaan :)

Tulokset löydät täältä: http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2015/nurmijarvi_maantie_9.5.htm

Palautuksena kävin sunnuntaina äitenpäivänä ulkona syömässä ja poljin Lahdesta kotiin 85km.

Kausi käyntiin Seutulasta

PKS-alueella ajettiin 1.-3.5.2015 Naisten kansainvälinen etappiajo, jonka yhteydessä lauantaina oli järjestetty kuntoajo kaikille muille. Sää suosi vähäisiä osallistujia, sillä lämmintä oli ruhtinaalliset 6 astetta ja vettä tuli kuin saavista. Hyvät lähtökohdat.

Ilmoittautuminen oli paikan päällä, ja pohdin hetken kumman matkan ajan ja päätin vetää uhkarohkeasti pitkän matkan eli 82km. Olin laatinut tarkan taktiikan itseni kanssa miten rytmitän ajon, missä kohtaa syön jne. Taktikointi meni uusiksi jo ennen lähtöä, kun 5min ennen viivalle marssimista aloin pähkäilemään vaatetustani ja päädyin vaihtamaan ajopaidasta vähän suojaavaan windstopper-takkiin.

Lähtö oli poikkeuksellisesti katoksesta nimenhuudon jälkeen. Vapaa vauhti alkoi heti päästyämme isolle tielle ja asetuin melko kärkeen. Vauhti tuntui hyvältä, niin miksipä sitä sitten himmailemaan. Kahden ajokilometrin jälkeen takki ja housut olivat märät, viiden kohdalla kengänsuojat antautuivat vesisateelle. Hiljalleen alkoi tuntumaan, että tästä tulee selviytymistaistelu.

N. 8km kohdalla tuli vastaan varsin rankka mäki, jossa reiteni antautuivat heti ja kärki meni menojaan. Tässä mäessä tapahtui mielestäni ensimmäinen tasojako. Mäen jälkeen taisi olla pieni lasku, joka venyttää pienen kaulan pitkäksi. 10km kohdalla näin vielä kärjen, ja hullulla kirimisellä sen olisi voinut saada kiinni, mutta koitin katsella ketä ajaa ympärilläni ja asettua heidän kanssa ryhmäksi. Ympäriltä löytyi seurakaverit Janne ja Elina, sekä Elinan poikaystävä Jarkko.

Tällä porukalla ajoimme vuorovedolla 16km asti, jolloin Elina ja Jarkko jätti leikin kesken. Matkalla oli mukaan tarttunut pari lisäjäsentä, joiden kanssa neljästään meillä pyöri hyvä vuorovetosysteemi ja mielestäni vauhtikin pysyi hyvänä. Tuommoisessa vesisateessa jonossa ajaminen on melko inhottavaa, kun vettä roiskuu. Just ja just erotin aina edellämenijän numerolapun. Jälkeenpäin tuntuu melko uskomattomalta, miten sitä ei ole osunut mihinkään railoihin yms.

Jo 20 km kohdalla aloin haaveilla 82km:n täyttymisestä, mutta tuntui että sinne on ikuisuus. Matkaa ei vain kerry mittariin, maisemista et saa selvää missä ollaan ja kylmyys iskee luihin ja ytimiin. Joka kerta aloittaessani vetovuoron otin lasit silmiltäni, puristin hanskoista ylimääräiset vedet pois ja huuhtelin suuni puhtaaksi hiekasta.

Matka eteni sen kummemmin vailla haavereita ja muitakaan mieleenpainuvia kokemuksia. Vielä 30km kohdalla olin valmis jatkamaan toisen kierroksen. Jalkaa oli, eikä olo muutenkaan ollut paha eikä kylmyyskään niin vaivannut. 35km nousin pystyyn nostaakseni housuja ja laskeakseni takkia. Vastaan hönkäs kunnon tuulenpuuska, joka painoi märät vaatteet vasten rintaani ja palelluin heti. Siinä päätin, että en jatka toiselle kierrokselle. 40km:n kohdalla kyselin muiden aikeita ja kaksi meistä oli yhden kierroksen kavereita, minä keskeytin ja neljännestä en tiedä. Ajattelin, että en halua saada jotain megasitkeää tautia, joka pilaisi tämän kesän, johon olen kuitenkin jonkinverran satsannut.

Fillari-lehden sivuilla on tulokset. Nimenhuudosta huolimatta minut on merkattu DNS:ksi, mutta en jaksa reklamoida.