Triathlonkesä starttasi Vantaalta ja osallistuin samaan kilpakuntosarjaan kuin viime vuonna. Matkana oli sprinttimatka, eli n. 750m uintia, n. 20km pyöräilyä ja n. 5km juoksua. Kävin jo edellisenä päivänä vähän fiilistelemässä Kuusijärvellä ja kuittaamassa kisakuoren sekä vähän käsin tunnustelemassa vettä. Kaikki näytti erittäin hyvältä.
Kisapäiväksi oli luvannut 10-20% todennäköisyydellä vesisadetta, lämpöä vain n. 15 astetta ja kovaa pohjoistuulta. Aamu olikin kylmä, taisi 11 astetta näyttää auton mittari kun ajettiin kisapaikalle vähän ennen yhdeksää. Edellisenä päivänä hoidettua osanoton varmistus kyllä helpotti stressiä eikä aamulla ollut niin kiire. Kisapaikalle päästyämme vein kamani vaihtoalueelle ja järjestelin paikan kuntoon.
 |
| Pyörä nro 369 ja keltaisella pyyhkeellä varustettu laatikko ovat mun |
Viime vuoden kisoista oppineena suunnittelin etukäteen mitä tulen tarvimaan kilpailussa, mihin järjestykseen laitan kamat, mitä tulee pyörään kiinni ja ennen kaikkea, miten minun kuuluu toimia. Huomasin, että noita kun etukäteen jahkaili, niin vaihtopaikan kasaaminen sujui nopeasti ja vaihdossakaan ei tarvinnut niin miettiä mitä teen. Mulla oli seuraavanlainen toimintajärjestys: tavaralaatikossa laitoin pyyhkeen päällimmäiseksi, että levitän sen maahan kun tulen paikalle (kamojen piti olla laatikossa) ja seuraaksi otan muovipussin, johon tungen märkkärin, jottei muut kamat kastu. Muovipussin alla on paita muille osuuksille ja sen alla ajokengät sekä geelit. Geelit olisi voinut laittaa valmiiksi taskuun, mutta eipä tullut laitettua. Viimeisen sukat kenkien sisältä jalkaan ja kengät myös. Sit pyörästä numerolappu vyötärölle, kypärä ja lasit päähän, sit menoksi.
Kävin kisainfossa 9:45, joka kesti onneksi vain 10minuuttia. Viime vuonna se kesti paljon kauemmin ja siellä puhuttiin vähän turhiakin asioista, ja osa porukasta lähti keskenkaiken uintiverkkaan. Tänä vuonna infosta pääsi nopeasti uimaan ja kävin vajaan 10 minuuttia vedessä kokeillen tummia laseja. Ilma oli pilvinen niin ajattelin kirkkaiden lasien olevan paremmat. Huurtumisen estämiseksi kokeilin sylky-tekniikkaa ja se toimi uintiosuudella, vaikka lähdössä piti vähän vielä säätää.
Itse uinti sujui hyvin. Mielestäni meitä oli vähemmän kuin viime vuonna, olisiko sää ajanut osan pois. Lähdössä ei ollut ruuhkaa ja löysin jopa hyvän paikan itselleni. Jo ensivedoista tunsin, että uinti sujuu tänään. Ennen ensimmäistä poijua pariin ihmiseen tuli pientä kontaktia, mutta muuten mentiin vähällä kosketuksilla. Ensimmäinen poiju tulikin nopeasti vastaan ja pystyin kiertämään sen lähestulkoon tavallisesti uimalla. Suunnistaminen seuraavalle poijulle tällä pitkällä suoralla oli vähän haasteellista, koska porukkaa oli niin paljon siinä edessä. Päätin kuitenkin ottaa jonkun kurssin ja korjata sitten. Sekin onnistui, koska GPS-jäljen mukaan tein melko pienen mutkan.
Puolenvälin jälkeen aloin kiristämään vauhtia, käsissä oli hyvä tunne, vielä ei hapottanut eikä hengityskään prakannut. Muutamia onnistuin ohittamaan ja viimeisellä poijulla sitten olikin ruuhkaa. Loppusuoran yritin kiriä ja pääsin siinäkin kahdesta ohi. Maihinnousu tuntui helpolta, ei pahemmin huimannut, niinkuin monesti on ollut tapana.
Koska tiesin siirtymän olevan varsin pitkä, en pitänyt kiirettä märkkäriä riisuessa. Vähän kuvanoton jälkeen otin kellon irti ja laskin hihat. Itseasiassa lakin ja lasitkin otin pois vasta kun olin laittamassa kypärää päähän. Vaihto sujui järjestäjän ajanoton mukaan muutaman sekunnin hitaammin kuin viime vuonna, mutta se johtuu siitä, että mulla oli nyt pyörä entistäkin kauempana. Ja minusta tuntuu, että parkkipaikan laajennuskin on vaikuttanut vaihtoalueen kokoon ja muotoon.
Tuota pyörän taluttamista pitää opetella. Talutan tässäkin kuvassa molemmista sarvista kiinnipitäen, kun muut näyttivät taluttavan stemmistä tai toisesta nojatangosta. Vammasen näköistä tehdä näin kuin mä teen. Toisaalta, mulle on monesti tullut joku jälkihuimaus tuossa kohtaa, että parempi vaan pitää kunnolla kiinni. Pyöräosuus päästeltiin suljetulla tiellä, ensin parisen kilometriä pohjoiseen vastatuuleen, sitten reilu neljä myötätuuleen ja loppupätkä taas vastatuulee. Toistettiin kolmesti.
Olen niin kärsivän näköinen pyörän päällä. Ja sitä olenkin, pyörän säädöt ovat vähän pielessä niin oikea hartia joutui kantamaan enemmän painoa ja siitä hyvästä hartiaan alkoi sattumaan. Enkä ole tolla pyörällä ajanut vielä noin pitkiä pätkiä aeroasennossa, tottumiskysymys. Muutamien tyyppien kanssa meillä oli viimeiselle kierrokselle saakka kissa-hiiri -leikkiä ohitellen toisiamme vuoronperään. Viimeisellä kierroksella poljin kovempaa eivätkä ne enää tulleet ohi.
Pyöräosuudella sää kohteli meitä kaltoin, kun toisen kierroksen alussa alkoi vesisade ja ennestään kova vastatuuli jäähdytti käsiä kovasti. Pohjoisen kääntöpaikalla oli kuivaa ja eteläisellä kääntöpaikalla olikin satanut entistä enemmän ja vettä roiskui takarenkaalta vaatteille. Viimeisellä kierroksella kosteat vaatteet ja kylmyys saivat perseen melko jäykäksi.
Kaikenkaikkiaan pyöräosuus meni ihan hyvin. Olosuhteisiin nähden hyvin. En kuitenkaan ole ihan tyytyväinen uuden pyörän antamaan aerodynaamiseen hyötyyn. Ainakin tuota ajoasentoa voisi säätää alemmas ja kiekot pitäisi ostaa, mutta ku...
Juoksuosuus kierteli maastossa viimevuotiseen tapaan 2,5km:n reittiä. Viime vuonna matka tuntui varsin pitkältä, tänä vuonna todella lyhyeltä. Juoksussa vasta kroppa alkoi lämpiämään ja loppua kohden juoksu parani. Metsän tarjoama tuulensuoja sekä paikoin lämpimästi paistava aurinko auttoi asiaa.
Toisella kierroksella mäet alkoivat jo vähän tuntua jaloissa ja käsillä täytyi pitää rytmiä yllä. Ennen en uskonut käsien voimaan, ne vaan heiluivat mukana ja kun ne tekivät oikeaa liikettä, niin ne eivät olleet haitaksikaan. Mutta nyt kun tuntuu käsissä ja hartioissa olevan vähän enemmän potkua, käsillä voi oikeasti rytmittää juoksua todella paljon, ikäänkuin voi kiskoa itseään kovempaan vauhtiin.
Vajaa kilometri ennen maalia minusta meni yksi mies ohi, jota yritin peesata siinä onnistumatta. Yritin sitten kiriä häntä kiinni, mutta keuhkot olivat jo ihan loppu. Maaliintuloilmeeni taisi olla niin kauhea, ettei minusta edes otettu virallista maaliintulokuvaa.
Maalissa oli vastassa mitalinjakajat, rusinat, banaanit, reco-juomat ja vesipullot. Varsin hyvä tarjoilu.
Alla tulokset osaltani:
Seuraavaksi onkin Sipoonrannan HUUB Triathlon 24.6.
