tiistai 22. kesäkuuta 2010

Naamari

Joo kyllä, eilen päivitin ja kävin ajelemassa jonka johdosta tänään täytyy taas kirjoitella.

Tuuli oli kova, 4-7 m/s mereltä päin ja lämpöä 10. Liian vähillä vaatteilla lähdin liikkeelle mutta tarkenin juuri ja juuri. Nippa nappa meni 50km rikki kahteen tuntiin ja mukavalla 127:n keskisykkeellä. Testasin samalla siskon Suunto T1C -mittaria joka tuntui olevan ihan toimiva. Ainoa mikä häiritsi oli sen toimintalogiikka, näytön pieni koko ja sen myötä pienet kellonajat.

Saloisten Seolta lähdin Arkkukarin mastoa kohti. Päästyäni mastolle ajettuani vastatuuleen alkoi hymyilyttämään yhtä kovasti puhalta myötätuuli. Lähdin vauhdilla takaisinpäin. Yhtäkkiä huomasin että kyseinen kevyenliikenteenväylä oli osittain sallittu mopoille, osittain ei. Eli "sallittu mopoille" lisäkilpi saattoi ilmestyä kylttien kaveriksi keskellä peltoaukeaa eikä lähettyvillä ollut yhtään liittymää. Sama toisinpäin: mopoille sallittu väylä saattoi muuttua keskellä metsää tavalliseksi väyläksi jossa ei ole sallittua ajaa. Pitäisiköhän tästä ilmoittaa kaupungille? Kyseisellä väylällä ajelee aika paljon mopoja koska vieressä menee valtatie 8.

Kaupungilla kävin Pikkulahden uimarannalla pyörähtämässä. Mennessä pyörällä tuli vastaan nainen ja tämän poika, joka ajoi apurattaiden kanssa. Tulin takaisin rannalta ja ajoin nämä kaksi kiinni. Ohitin hitaasti ja varovaisesti pojan joka äänteli kuin auto. Ohitin äidinkin ja kuulin kuinka poika kiri äitiään kiinni ja kysyi äidiltään: "Äiti, miksi tuolla naisella oli naamari?" johon äiti vastaa: "Kenellä naamari?". Ilmeisesti minusta puhuivat koska ketään muitakaan ei ollut näkyvissä.

ps. Blogin ulkoasua olen pikkusen viilaillut. Ja ajattelin vielä viilailla jahka saan lisää ideoita ja on aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti