maanantai 13. elokuuta 2012

Intti osa 2

Edellisen kirjoituksen jälkeen joku ihme yskä-kurkkukiputauti pääsi iskemään. Viikon selvisin palveluksessa kipeällä kurkulla, kunnes kahden yön metsäleirillä viimeisenä päivänä nousi kuume. Pääsin autokyydillä kasarmille ja buranan voimalla suoriuduin päivästä. Seuraava päivä oli perjantai ja lomillelähtö paino päälle. Sekin päivä meni buranalla. Viikonlopun sairastin yksin kotona noin 38 kuumeessa. Lomilta palattiin maanantaina ja tiistaina kävin terveystarkastajan kautta. Sain kivasti kolme päivää vp:tä ja yhden vmtl:n. Sitten viikko olikin jo pulkassa ja päästiin taas lomille.

Lomalla sairastin vielä yskää ja sitä on edelleen. Seuraava viikko alko todella yllätyksellisesti. Viikko-ohjelman mukaan leirille lähtö oli tiistaina, mutta ohjelmaa oli muutettu ja leirille mentiin maanantaina puolen päivän aikaan. Illalla vitutti ensimmäisen kerran intin aikana. Leirillä käytiin läpi taistelijan tutkinnon asioita ja hiottiin tekniikat kuntoon. Keskiviikkona oli taistelijantutkinnon koerata, joka meni mielestäni hyvin. Sain useammalla radalla täydet pisteet. Torstaina oli ammunnat, joista taitaa napsahtaa kuntoisuusloma ja ansiomerkki. Torstaina myös tultiin takaisin kasarmille.

Perjantai olikin intin oudoin päivä. Aamulla oli kapteenin tunti, jossa puhuttiin seuraavan viikon tapahtumista ja uusista joukkuejaoista. Kattelin kun oman nimeni kohdalla luki vieressä päivystys. Seuraavaksi kapteeni lyö tiskiin todella tiukan aikataulun, jonka mukaan päivän pitäisi mennä. Tunnin jälkeen luokkaan jäivät ne, joiden nimen kohdalla luki se päivystys. Luutnantti toteaa ensimmäiseksi, että kyseinen aikataulu ei koske meitä ja ollaan koko viikko kasarmilla päivystystöissä, kun muut ovat metsässä evakossa. Ihan mieletön lottovoitto osu taas kohdalle :D Täällä Lahdessahan järjestetään nyt ( 13.- 19.8 sotilas 5-ottlun mm-kisat.

Perjantai, lauantai ja sunnuntai meni järjestelyjä tehdessä ja joka ilta päästiin iltavapaille. Metsässä nukkuvat kaverit pääsevät toki myös iltavapaille, mutta eivät vissiin saa postua leirityspaikalta. Meillä päivystäjillä on ollut ihan sairaan rentoa, ei tätä voi sanoa edes armeijaksi kun on niin helppoa. Täältä pöydän takaa päästään myös juttelee ulkomaalaisille kilpailijoille. Eilen jouduin puhelimen välityksellä tulkkaamaan espanjasta suomeen ja päinvastoin. Mukavaa kun kisoissa on niin paljon espanjankielisistä maista osallistujia. Tämmöstä tällä kertaa täältä kasarmin alueelta.

Alokas Paulin kuittaa tämän tekstin naisten kerroksen päivystäjän pöydän takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti