maanantai 5. tammikuuta 2015

Kiireen keskellä pitää muistaa hengittää

Alkuun hyvää uutta vuotta kaikille.

Aika on mennyt niin nopeasti viime kirjoituksesta, etten sitä voi edes käsittää. Hieman lähihistoriaa:
Syyskuussa kesälomalla saatu yskä paheni sen verran, että lopetin pyörällä töissäkäynnin kuun puolivälin paikkeilla. Yskä olikin sitten lokakuun alkupuolella ohi ja treenailin lähinnä juoksemalla ja firman salilla. Lokakuun lopussa olin salivierailuista niin lihaskipee, että salilla käynti sitten loppui. Lokakuussa ostin myös Contourin action-kameran, jota kävin yhden fillarilenkin verran kokeilemassa. Lokakuun lopussa tehtiin asuntokaupat ja juokseminen jatkui vielä marraskuussa. Marraskuun puolivälissä piti alkaa kääntämään katseet muuttoon ja jouluun, että se juokseminenkin jäi. Kuun viimeinen viikko oli melko menoa töiden ja pakkaamisen vuoksi. Joulukuussa en voinut kuvitellakkaan ehtiväni mihinkään lenkille kun tavaroita piti järjestellä (niitä on vieläkin levällään) sekä kaikki joulukiireet niin töissä kuin kotona. Vuodenvaihteen jälkeen perjantaina 2.1 kävin uimassa 1,5km ja tänään on edessä kävelylenkkiä ja uusien ajokenkien osto.

Monet suunnitelmat olen täälläkin monesti maininnut, mutta ne on aina jääneet enempi tai vähempi toteuttamatta. Tälle vuodelle on suunnitelmat seuraavat:
-lisenssi
-se kesälomareissu
-triathlon

Jospa nuo saisi toteutettua. Näillä mennään, päivitellään myöhempänä ajankohtana lisää kuulumisia.

edit: Uudet ajokengät jäivät ostamatta, kun niitä ei vielä ollut. Asiaan palataan huhtikuussa.

edit 2 30.4.2015: Ajokenkiä ei ole tullut vieläkään liikkeeseen, toukokuun alussa uusi yritys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti