tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kokemuksia: Garmin Fenix 3

Pitkästä aikaa on tilaisuus istua alas kirjoittelemaan blogia. Aikaa kyllä olisi ollut aiemminkin, mutta ajankäyttö on mennyt vain niin, ettei luppoaikaa koneelle istumiselle oikein ole ollut.

Edellisestä kirjoituksesta maaliskuun loppuun sain treenata kohtalaisen terveellisesti, mutta sitten huhtikuussa alkoi pienet ongelmat. Eka vasen polki alkoi pistelemään, jolloin vähän väkisin juoksin pari lenkkiä. 6.4 sitten lenkillä polvi ei ollutkaan kipeä, mutta kipu siirtyi lonkkaan. Parin päivän huililla se asettui, eikä sattunut ollenkaan. Sunnuntaina 10.4 lähdin lenkille ja juoksin väkipakolla 9km lonkkaa nilkuttaen kokoajan. Varasin sitten heti ajan hierojalle ja ma 11.4 pääsin hierontaan. Hierojan sanoin: "en ole koskaan nähnyt näin kireitä kalvoja". Se kertonee jotain jalkojen tilasta.

Mutta asiaan. Eli pyysin ja halusin syntymäpäivälahjaksi Garminin kellon, Fenix 3:n. Perusmallin, en kokenut, että Sapphiresta saan niin suurta iloa vs hinta, jotta sitä olisi kannattanut ostaa. Olin jo vuoden päivät katsellut tätä, mutta nyt vasta oli sopiva hetki hankkia se. Muuta synttärilahjaa en sitten saanutkaan. Tästä kellosta tuli kevättalvella 2016 myös HR-versio, eli ranteesta sykkeen mittaava malli.

Kello vakuutti heti kättelyssä ulkonäöllään ja vaikka se vähän massiivinen on, siihen tottuu ihan samalla lailla kuin 5" näytölliseen puhelimeen. Pari kertaa kolautin kelloa ensimmäisen viikon aikana, kello kesti hyvin ja sen jälkeen en pahemmin ole sitä kolautellut. Jos havittelet näppärää aktiivisuusranneketta tai kevyttä sykemittaria, tämä ei silloin ole sinun laite.

Fenix 3:ssa on joitain älykellon ominaisuuksia, se osaa näyttää puhelut ja viestit näytöllä, muttei suorituksen aikana ( huono juttu, tätä juuri olisin kaivannut). Puhelin musiikkisoittimen hallinta toimii, ainakin Spotifyn kanssa. Tässäkin on vaan se ongelma, että kellossa pitää kesken suorituksen navigoida musiikin hallintaan ja sieltäkin pitää erikseen selata haluttu toiminto, esim seuraava kappale. Fenix synkkaa harjoitustiedot bluetoothilla tai wlanin kautta. Harmiksen puhelimeni Android 6-versiossa on jokin bluetooth-vika, koska fenix ja puhelin eivät enää suostu keskustelemaan. Wlanista pieni maininta: ihmettelin tässä, että miksi Fenix ei suostu löytämään mun kotiverkkoa. Olin konffinu reitittimessä WLAN:n kanavaksi 13, jonka kanssa tuo ei halunnutkaan toimia. Eikä toiminut Raspberry Pi 3 Raspbian-käyttiksellä ennen massiivisia päivityksiä... Siispä vaihdon kanavan takaisin 11:een.

Olen käyttänyt kelloa uidessa, juostessa, pyöräilessä ja hiihtäessä. Kaikissa lajeissa se on täyttänyt tehtävänsä. Uidessa se osaa tunnistaa uintityylin (vapaa-, rinta-, selkäuinti ainakin), vetojen määrän, laskee matkan yms. Aivan mahtavaa. Sykevyötä en ole testannut vedessä, mutta foorumipuheiden perusteella ei toimi.

Fenixin mukana tuli Garmin uusinta uutta oleva sykevyö, jossa on erilaisia juoksuantureita. Se mittaa askeleen kontaktinopeutta, pituutta, askelrytmiä, tasapainoa yms. Yllä mainitsemassani lonkkakipulenkillä kello näytti, että 52% oikean jalan kuorma.

Pyöräilessä en ole vielä ajanut Giantilla tai Feltillä, joten mulla ei ole kokemusta, kuinka Fenix toimii antureiden kanssa. Meridassa se on kyllä ollut ja on osannut näyttää kaiken tarpeellisen. Mutta ehkä asennan jonkin tuunatun näyttöruudun pyöräilyä varten, jotta saan enemmän dataa samaan ikkunaan. Hiihdon telemetriasta en nyt niin ole innostunut, mutta kyllä se siinäkin on osannut hoitaa hommansa hyvin.

edit 20.6.2016: Pyöräilyyn löysin hyvän näyttötaulun, jossa on kaikki tarpeellinen tieto ja saan jopa selvää tekstistä sen kummemmin siristelemättä ilman laseja. Kellonaika ja lataustilan teksti on himpun liian pientä, mutta en sitä tietoa tarvitse joka sekuntti pyöräilessä. Antureina Giantissa on GSC-10 -anturi ja Feltissä uusi, kaksiosainen anturisetti. Molemmat olivat helppoja parittaa sekä käyttää. Vantaan triathlonissa en ollut herättänyt kadenssianturia ennen pyöräilyn aloittamista, ja näinpä mulla jäi kadenssitiedot saamatta tuosta ajosta.

Yksi mielestäni hieno ominaisuus on itsekoodattavat kellotaulut. Netti on kyllä jo pullollaan erinäköisiä ruutuja, joten en ole viitsinyt alkaa omaani koodaamaan, mutta mahdollista se on.

Akunkeston kanssa oli aluksi ongelmia alkuperäisellä 6.80-firmiksellä. Akku piti ladata täyteen ja kello bootata, jotta akku kesti. Versioon 6.90 tämä olikin korjattu. Minulla akku kestää vähällä urheilulla viikon, kovemmalla treenillä muutaman päivän. Luulen, että kesällä jos ajan töihin 5*3h, niin akkua saa varmaan latailla 3 päivän välein. Muistaakseni yhdensuuntaisella työmatkalla akkua kuluu 10% (=40km).

Olen aikalailla käyttänyt beta-versioita kellossa, ihan vain huvin vuoksi testatakseni ominaisuuksia. Beta 6.91:een muistaakseni tuli erittäin kätevä automaattivalo, jota jäin kaipaamaan vanhasta kellosta. 310XT:ssä valoa pystyi säätämään ja asettamaan vaikka syttymään, kun kello hälyyttä esim kilometrin välein. Nyt tämä toimii myös Fenix 3:ssa. Ja se toimii auringonlaskun mukaan. Great.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti