Lähtökohdat tämän vuoden Kevätpolkaisuun eivät olleet parhaimmasta päästä. Huonosti mennyt maaliskuu ja kolmen viikon sairastelu huhtikuussa jätti vajaa pari viikkoa aikaa toukokuussa löytää kunto. Ja kunhan rapistuu nopeammin kuin kehittyy ja palatakseen sairautta edeltävälle tasolle joutuu tekemään kovasti töitä. Viime vuonna taisin näihin aikoihin olla terveenä ja helmi-maaliskuun pohjat spinninsalilla, huhtikuun työmatkapyöräilyt sekä toukokuun pari starttia ennen kevätpolkaisua olivat täydellinen vastakohta tälle vuodelle. Menneen talven panostus uintiin tuntui nyt hapottavina reisinä.
Edellisen yön ja tapahtuma-aamun taivaalta tuli vettä. Otin varalta vähän kaikennäköistä vaatetta mukaan ajatuksella "keli voi olla mikä tahansa". Puolituntia ennen lähtöä puin päälle mielestäni sopivat vaatteet. Pitkä aluspaita ajopaidan alle, irtohihat, ajohousut, kompressiosäärystimet ja irtolahkeet. Neopreeniset kengänsuojatkin tuli laitettua.
Lähtöpaikalla oli ihan hyvä fiilis, jännitti vaan melko kovasti. Kaverit astelivat eturiviin, en katsonut omien nappien riittävän eturivin paikkaan. Olin kuitenkin vaan 3m heidän takana. Olin asettanut tavoitteeksi pysyä mahdollisimman pitkään pääjoukon ja kärjen mukana, sit jos tipun, niin joku takanatulija ottaa mut kyytiin. Tasan 10km jaksoinkin mukana, kunnes loivassa mäessä ei vaan yksinkertaisesti jaloista lähtenyt tarpeeksi voimaa. Eikä vaihdeen pienentäminenkään olisi auttanut. Olin seuraillut sykemittaria, joka ei monestikkaan käynyt alle 180 bpm ekan kympin aikana. Tipahdin onneksi toisen tyypin kanssa ja ajoimme 6km vuorovedoilla kunnes saimme kolmen hengen porukan kiinni. Tällä porukalla homma toimi, ajoimme toimivalla telaketjulla ja sykkeet laskivat 10-20 lyöntiä ekaan kymppiin verrattuna.
Jossain 35km:n kohdalla meitä nopeampi häröpallo ajoi meidät kiinni. Siinä porukassa oli kolmisenkymmentä polkijaa. Ajaminen muuttui aika villiksi. Ajeltiin jonkinlaisessa ryhmässä kierros loppuun. Pornaistentiellä siinä 55km:n paikkeilla yksi kävi koko ryhmän läpi ja ehdotti telaketjua myötäpäivään kun tuuli oikealta päin. Homma toimi minuutin tai kaksi, kunnes yksi vaan päätti, että hän haluaa nyt olla kärjessä ja otti kolmen metrin kaulan meihin muihin. Minun olisi pitänyt tulla seuraavana vetovuoroon, mutta telaketju ei toimi, jos siellä aletaan hirveesti kirimään. Jotenka päätin, että mene sitten jos jaksat, mua ei kiinnosta alkaa kirimään. Päädyin sitten tuulen puolelle ja vasemmalta lappasi kokoajan väkeä ohi eikä mun edessä ollut ketään. Valuin melko alas kunnes löytyi sopiva rako, mutta sitten olikin jo vähän myöhäistä, koska olin jo liian alhaalla, vasemmalla puolella ja käännyttiin risteyksestä oikealle, jolloin tuuli oli vasemmalla ja olin taas tuulisuojana muille.
Yritin hakea parempaa paikkaa, mutta tuulen puolella se on vaikeeta. Tultiin Pornaisten kirkon luo. Mittarissa kilometrejä 69. Pieneen mäkeen kuminauhailmiö aiheutti jarruttelua. En tiedä tarkkaan mitä edessäni tapahtui, mutta jotain tapahtui. Edelläni ajava teki väistöliikkeen oikealle syystä tai toisesta, sitten sen eturengas taisi jäädä kiven väliin (korotettu suojatie tehty luonnonkivistä latomalla) ja se kaveri otti vasemmalla jalalla vastaan kaatumistaan. Minä pamautuin hänen pyörään pahki. Sit katoin taakseni kun pari kaveria kaatui, joista toinen kaatui osittain mun takakiekon päälle. Pahimman savun hälvettyä siirryin kelville ihmettelemään vahinkoja. Molemmat kiekot n. 2mm kierossa ja ketju tipahti rattailta. Laitoin ketjun paikalleen, löysäsin etujarrua ja lähdin liikkeelle.
Mäen päälle päästyäni en nähnyt enää ketään, juna oli mennyt. Kyrsi ihan älyttömästi, toisaalta samalla tunsin helpotusta ettei tarvitse enää stressata ajoa siinä häröpallossa. Pornaisten ison mäen juurelta näen kolmen henkilön kiipeävän mäkeä ja ajattelin ajaa nuo kiinni. Mäen päällä näistä yksi oli vielä saavutettavissa. Vastatuuliosuudella Nikkilään saakka hänen jalat toimivat paremmin ja hän pääsi karkuun. Loppumatkan ajelin yksikseni itseäni tsempaten ja toivoen, että saisin jostain viilennystä. Laittamani vaatteet alkoivat olla liikaa tässä lopussa enkä voinut laskea hihoja alas. 3km ennen maalia joku ajoi mut kiinni, rupateltiin loppusuoralle saakka ja kirin sitten hänestä ohi.
Mitä jäi käteen? Kova kymppi ja sykemittariin seuraavat ennätykset: pisin matka, nopein 40km (1:06) ja suurin nousu (533m). Palautuiminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Ensi viikonloppuna debytoidaan Giro di Espoossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti