maanantai 3. lokakuuta 2011

Uusi vaihde

Syyskuu. Mitä siitä muistamme?
No ainakin sateisuuden. Syyskuu tuntui tosi sateiselta ja tuuliselta, joka hieman hankaloitti harrastuksia. Lähinnä pyöräilyä. Ajokilometrit tipahtivat alla puoleen elokuisesta, kun taas ajotunnit olivat tasan puolet. Keskituntinopeus pääsi hieman notkahtamaan. Koitin kuroa nopeutta epätoivoisesti takaisin tekemällä syyskuun 27. päivä vetotreenin mäessä. Aivan, kesän ensimmäinen kunnon vetotreeni. Happi oli tiukilla ja hapot kohtalaiset mutta hyvä mieli jäi vedoista.

Pyöräilessä keksii vaikka mitä. Toistan tässä itseäni, mutta se vain on niin totta. Ajatus kulkee vain niin paljon paremmin kun suuntaa kaupungin ulkopuolelle ajamaan maanteitä pitkin. Ei tarvitse väistää kuin teiden railoja. Saa polkea sopivaa vauhtia turhia jarruttelematta. Täyttä ihanuutta tämmöinen. Mut asiaan. Kovien vastatuulien takia aloin ideioimaan päässäni nojapyörää. Suunnittelin pari mallia, joista toinen olisi etuvetoinen (HYI!) napavaihteella, johon tulisi veto suoraan kammista, eli ketjua tai remmiä ei olisi ollenkaan. Toisessa mallissa ideion variaattorivedon osaksi runkoa. Kaikkea mä kehittelen mielessäni. Onneksi mulla ei oo paikkaa eikä rahaa tehdä näitä, muuten saattaisin alkaa tekemäänkin ajan kuluksi. Tekee mieli tehdä käsin jotain.

Tänään tuli elämään semmoinen uusi vaihde. Nimittäin myin auton pois. Hyvin se palveli, mutta remonttia olisi pitänyt tehdä ihan liikaa, eikä se panostus olisi hyödyttänyt koska kori alkoi olla sen verran ruosteessa. Niinpä myin sen afrikkaan menevään laivaan. Liian pienen hinnan siitä otin, mut se on nyt mennyttä. Tarkoitus olisi pärjätä ilman autoa vuodenvaihteeseen, tai hieman yli, esim vaikka helmikuuhun asti. Oppositio oli myymistä vastaan, mutta hallitus päätti mitä omaisuudellaan tekee, joten nyt on ruutu vapaana. Sen verran oon autoja katellut, että bongasin tänään nettiautosta mielenkiintoisen mazdan...

Ideoista vielä. Puuilossa näin yks päivä fillarin peräkärryn. Hintaa en tiedä, varmaan satasen nurkilla. Rakenne oli ihan fiksun oloinen ja aloin mielessäni jatkokehittämään tuota kärryä. Sain mielessäni muokattua kärryn rungon hyväksi ja yhdistin siihen edellisessä kirjoituksessa mainitun Burley Travoy:n vetoaisan muunneltuna. Minun kärryssä vetoaisa kiinnittyisi fillarin taka-akseliin Bob Yak-tyyliin ja se olisi tuommoinen kolmion mallinen, jossa olisi pari niveltä, jolla kärrystä saisi tehtyä perässä vedettävän kärryn. Renkaat tulisivat sivuille molemmin puolin ja kärryyn tulisi kannellinen muovilaatikko, jossa olisi lukitus.

Tämmöisiä mietteitä tänään, katsotaan saisiko talven aikana näpräiltyä kärryn kasaan. Kertoimet "Et saa" -valinnalle ovat melko pienet... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti