torstai 7. lokakuuta 2010

Aja päälle ja anna tilaa

Erikoisia tilanteita on taas sattunut parin viikon aikana. Tai ainakin viimeisen viikon aikana. Lenkeillä pari kertaa on mummot "ohittanut taaksepäin", niinkuin Ismo Leikolan sketsissä jota ei taida enää olla Youtubessa. Ensimmäistä tapausta en muista, se taisi sattua joskus viime viikolla. Mutta eilisen kyllä muistan. Mummo ajelee edelläni hitaaaaasti. Ajattelin ohittaa mutta vastaan tulee pari pyörää rinnakkain niin en viitsi riskeerata. Ajan hieman mummon takaviistossa, vähän kuin lintuaurassa takanatuleva edellä menevän takaviistossa. Kun vastaantulijat kohtasivat meidät ja olin lähdössä ohittamaan, mummo tekee loikkauksen laidasta laitaan ja onkin melkein vasemmalla puolen tietä, hieman keskikohdan vasemmalla puolella. Katoin " Mitä Vit**a" suu auki ja mummo hymyillen katsoi minua kun antoi tietä. En ymmärrä.

Kamikazefillaristeja on tullut plakkariin kaksi tällä viikolla. Ensimmäinen oli tiistai-aamuna tässä kerrostalon edessä kun olin lähdössä kouluun. Olin kääntymässä pihalta klv:lle kun katsoin että vasemmalta ei tule ketään ja  oikealta näin naisen polkevan melko kovaa. Ajattelin että en aja eteen vaan hitaasti käännyn vasempaan päin vasemmalle puolen tietä. Käännyin ja nokkani edessä oli nuori kaveri pukeutuneena mustiin, musta huppu pään päällä, musta jopo alla ilman valoja. Aamulla tämmöinen hullu.

Toinen, mielestäni tosi ikävä, kamikaze ajoi vastaan tuossa läheisen huoltoaseman kohdalla. Kävelen pimeässä katsoen eteeni kunnes yhtäkkiä erotan hieman punaista. Mies polkee vastaan punaisella maantiefillarilla, mustat ajovaatteet ja punainen pipo päässä! Ja vauhtia oli varmasti sen 25 kun niin kovaa tuli ja meni. Ja tietysti ilman valoja.

Koulusta tänään tullessa olin pari kertaa jäädä auton alle. Talutan pyörää ja puhun puhelimeen kun kävelen klv:tä eteenpäin. Tulen suojatielle ja ylitän katua. Oikealta tulee auto ja näyttää ajavan päälle. Katsoin vihaisesti kun puhuin puhelimeen ja kyllähän auto alkoi hiljentämään. Toinen sattui n.50m edellisestä paikasta. Kävelen edelleen ja olen ylittämässä suojatietä pitkin ajoväylän joka menee liikenneympyrään. Vasemmalta alamäkeen tulee auto melkoista vauhtia joten en mene alle. Sitten on sopivasti väliä että toinen auto ehtisi hyvin pysähtyä ja olenkin jo ensimmäisen viivan päällä mutta nainen ei ole edes huomaavinaan minua vaikka käytännössä lain mukaan olen jo suojatiellä ja etuoikeutettu kulkemaan. Tämän auton jälkeen tulee vielä maasturi joka näyttää ajavan päälleni. Katson kuljettajaa ja hän jarrutti todella voimakkaasti, kumminki melkein osuen pyörääni.

Pitäisi varmaan kaupungille tehdä ehdotus että rakentaa korotetun suojatien tuohon paikkaan. Kyseinen suojatie on melko kovalla käytöllä kun alamäkeen tulevan kadun toisella puolella ei ole fillarilla ajo sallittu ja jäähallin puolella se on. Lisäksi jäähallilta on varmasti Pelicansin koti-iltana kovasti kävelijöitä koulun tykö parkkipaikoille.

Pitäisi alkaa hiljalleen metsästämään Meridaan talveksi vaikka cc-renkaat ja lamppu jotta voisi ajella lenkkiä kun ei enää ole trekkiä jolla ajella talvella.