Giro di Espoo 2016: Aurinkoinen kimppalenkki hyvässä seurassa

Giro di Espoon järjestäjistä, reitistä ja ryhmän ajotavoista olen kuullut niin paljon pahaa viimeisten kolmen vuoden aikana, joten nyt oli aika käydä kurkistamassa minkälaisesta tapahtumasta on kyse. Alunperin minun piti edellisenä päivänä juosta Tuusulajärven puolimaraton, mutta huhtikuun sairastelut ja jalkavaivat estivät juoksimisen. Nyt olen juoksukunnossa, mutten halunnut rikkoa jalkojani puolikkaalla.

Jo kotona autoa pakatessa tunsin, että tänään on hyvä päivä. Ilma tuoksui täydelliseltä. Espoossa oli hieman viileämpää, mutta kirkas auringonpaiste lämmitti kivasti, eikä ajoasun alle tai jatkoksi tarvinnut mitään edellisviikonlopun Kevätpolkaisun tyyliin. Matkaan lähtiessä mulla oli taskuissa viisi geeliä, yksi energiapatukka ja rungossa kaksi pulloa, joista toisessa oli laimeaa energiajuomaa.

Numerolapun liimaamisen ja ryhmäkuvan jälkeen oli aika sijoittua lähtökarsinaan. Meidän kilpasarjan kuljettajat asettuivat tietysti kärkikahinoihin, kun kerta aikoivat taistella niin yksilö-, että joukkuevoitosta. Me hitaammat, nautiskelijat, lähdimme liikkeelle 28 ja 26 km/h ryhmän välissä omana, 14 henkilön ryhmänä.

#girodespoo lähtötunnelmissa. #ibdcycling #ibdfi #pyöräily #cycling pic.twitter.com/4d0hC0K92t

— IBD Cycling (@ibdcycling) 22. toukokuuta 2016

Ylläolevassa kuvassa olen tuon alaspäin katsovan kaverin takana, naama näkyy puolittain. En tajua, miksi aina pitää valita se huonoiten onnistunut kuva.

Liikkeelle lähdettyämme ajoimme alkumatkan rennon reipasta vauhtia n. 50m päässä edellämenevästä ryhmästä. Ensimmäisen kympin varrella oli todella paljon katsojia ja Teemukin totesi, että tämmöistä tän suomalaisen pyöräilytapahtuman pitääkin olla. Kunnolla kannustusta reitillä. Aikalailla kympin paikkeilla korotetun suojatien ylityksessä yhdellä meidän joukostamme katkesi takapyörästä pinna. Pinna hoidettiin pois pyörimästä ja matka jatkui. Havahduin 40 minuutin kohdalla, että en ole vielä juonut mitään ja aikataulullisesti geelikin pitäisi nauttia. Mutta kun meno tuntui kevyeltä ja sykkeet matalalla, ajattelin yrittää ajaa rasvoilla. Ensimmäinen 23km oli melkoisen merituulista eli viileä viima kävi vasemmalta. Hetken se jopa tuntui kylmältä.

Melko pian kehä 3:n ulkopuolella alkoi kivat maaseututiet. Oli kumpuilevaa peltoa, metsiä yms. Eräällä peltoaukealla siinä 38km kohdalla kuului poks, ja yhdellä jäsenellä puhkesi kumi. Me muut seisahdettiin hetkeksi ja sitten saatiin lupa ajella hiljalleen eteenpäin. Ajeltiin jotain 15-20km ennenkuin renkaanvaihtajat saivat meidät kiinni. Siitä jatkettiin porukassa kelistä ja maisemista nautiskellen.

Veikkolassa 68km:n kohdalla pidimme viiden minuutin vessa/tankkaustauon. Söin pari shottilasia rusinoita, joka ei ehkä ollut fiksua rasvanpolttoa ajatellen. Tähän saakka olo oli ollut pirteä, en tuntenut minkäänlaista väsymystä eikä sykkeetkään nousseet. Maltoin mieleni kaikelta muulta ilmaiselta ruualta ja täytin energiajuomapullon pelkällä vedellä.

Tauolta lähdettyämme liikkeelle, edessä oli 10km:n pätkä, jonka olisi voinut ajaa halutessaan kovaa. Pidimme yhä samaa, rentoa vauhtia. Jonkin verran ryhmäläisissä alkoi näkymään väsymystä, kun 7 henkilöä jaksoi pitää vauhtia mäissäkin ja mäen päällä sitten himmailivat ja odottelivat muita. Minulla tuntui kuin hapot olisivat iskeneet käsiin enkä jaksanut ottaa tukea käsille. Yritin paikata käyttämällä keskivartaloa, mutta tekniikka on vielä hieman hakusessa.

Bodominjärven kierroksella tie oli yhtä huonokuntoista kuin muistinkin sen olevan. Ja tietysti kauhea autoruuhkakin sattui, oli paljon menijöitä meidän kanssa samaan suuntaan. Bodomin jälkeen minusta tuntui kuin mitään ei olisi tehty ja onneksi Teemun varoittamat isot mäet olivat edessä. Otimme kuuden porukalla pienen mäkikirin Jorvin sairaalan takaa lähtevään mäkeen. Mäet noustuamme olin oikeasti hengästynyt, jaloissa vähän happoja ja syke löi 180:tä. Ne mäet olivat mukava piristysruiske muuten niin lepposaan ajoon ja vauhtiin. Odottelimme porukkaa kasaan ja ajelimme loppupätkän maaliin yhdessä.

Nettoaikani oli 4:13:50, kellon mukaan 3:58:43. Keskinopeus kellossa 27,7.

Ohessa datat

Kyllä täytyy kehua Giroa, suotta sitä on haukuttu, tai sitten järjestäjät vetivät sen tänä vuonna niin hyvin. Reitti oli ihan helmi ja hyvä tutustumiskierros Espooseen. Lisäksi liikenteenohjaajat hoitivat työnsä erittäin hyvin. Yksikään auto ei tullut eteen ja autoilijat kahta lukuunottamatta toimivat erinomaisesti. Liikenteenohjaajat myös näyttivät hyvin suunnan minne mennä, koska jokaisessa risteyksessä ei ollut opasteita.

Nyt keskiviikkona on ensimmäinen lepopäivä. Tässä olen kolme päivää polkenut putkeen, eli Giro sunnuntaina ja ma sekä ti töihin. yhteensä 295km.

Kevätpolkaisu 2016: kompromisseja ja arvoituksia

Lähtökohdat tämän vuoden Kevätpolkaisuun eivät olleet parhaimmasta päästä. Huonosti mennyt maaliskuu ja kolmen viikon sairastelu huhtikuussa jätti vajaa pari viikkoa aikaa toukokuussa löytää kunto. Ja kunhan rapistuu nopeammin kuin kehittyy ja palatakseen sairautta edeltävälle tasolle joutuu tekemään kovasti töitä. Viime vuonna taisin näihin aikoihin olla terveenä ja helmi-maaliskuun pohjat spinninsalilla, huhtikuun työmatkapyöräilyt sekä toukokuun pari starttia ennen kevätpolkaisua olivat täydellinen vastakohta tälle vuodelle. Menneen talven panostus uintiin tuntui nyt hapottavina reisinä.

Edellisen yön ja tapahtuma-aamun taivaalta tuli vettä. Otin varalta vähän kaikennäköistä vaatetta mukaan ajatuksella "keli voi olla mikä tahansa". Puolituntia ennen lähtöä puin päälle mielestäni sopivat vaatteet. Pitkä aluspaita ajopaidan alle, irtohihat, ajohousut, kompressiosäärystimet ja irtolahkeet. Neopreeniset kengänsuojatkin tuli laitettua.

Lähtöpaikalla oli ihan hyvä fiilis, jännitti vaan melko kovasti. Kaverit astelivat eturiviin, en katsonut omien nappien riittävän eturivin paikkaan. Olin kuitenkin vaan 3m heidän takana. Olin asettanut tavoitteeksi pysyä mahdollisimman pitkään pääjoukon ja kärjen mukana, sit jos tipun, niin joku takanatulija ottaa mut kyytiin. Tasan 10km jaksoinkin mukana, kunnes loivassa mäessä ei vaan yksinkertaisesti jaloista lähtenyt tarpeeksi voimaa. Eikä vaihdeen pienentäminenkään olisi auttanut. Olin seuraillut sykemittaria, joka ei monestikkaan käynyt alle 180 bpm ekan kympin aikana. Tipahdin onneksi toisen tyypin kanssa ja ajoimme 6km vuorovedoilla kunnes saimme kolmen hengen porukan kiinni. Tällä porukalla homma toimi, ajoimme toimivalla telaketjulla ja sykkeet laskivat 10-20 lyöntiä ekaan kymppiin verrattuna.

Jossain 35km:n kohdalla meitä nopeampi häröpallo ajoi meidät kiinni. Siinä porukassa oli kolmisenkymmentä polkijaa. Ajaminen muuttui aika villiksi. Ajeltiin jonkinlaisessa ryhmässä kierros loppuun. Pornaistentiellä siinä 55km:n paikkeilla yksi kävi koko ryhmän läpi ja ehdotti telaketjua myötäpäivään kun tuuli oikealta päin. Homma toimi minuutin tai kaksi, kunnes yksi vaan päätti, että hän haluaa nyt olla kärjessä ja otti kolmen metrin kaulan meihin muihin. Minun olisi pitänyt tulla seuraavana vetovuoroon, mutta telaketju ei toimi, jos siellä aletaan hirveesti kirimään. Jotenka päätin, että mene sitten jos jaksat, mua ei kiinnosta alkaa kirimään. Päädyin sitten tuulen puolelle ja vasemmalta lappasi kokoajan väkeä ohi eikä mun edessä ollut ketään. Valuin melko alas kunnes löytyi sopiva rako, mutta sitten olikin jo vähän myöhäistä, koska olin jo liian alhaalla, vasemmalla puolella ja käännyttiin risteyksestä oikealle, jolloin tuuli oli vasemmalla ja olin taas tuulisuojana muille.

Yritin hakea parempaa paikkaa, mutta tuulen puolella se on vaikeeta. Tultiin Pornaisten kirkon luo. Mittarissa kilometrejä 69. Pieneen mäkeen kuminauhailmiö aiheutti jarruttelua. En tiedä tarkkaan mitä edessäni tapahtui, mutta jotain tapahtui. Edelläni ajava teki väistöliikkeen oikealle syystä tai toisesta, sitten sen eturengas taisi jäädä kiven väliin (korotettu suojatie tehty luonnonkivistä latomalla) ja se kaveri otti vasemmalla jalalla vastaan kaatumistaan. Minä pamautuin hänen pyörään pahki. Sit katoin taakseni kun pari kaveria kaatui, joista toinen kaatui osittain mun takakiekon päälle. Pahimman savun hälvettyä siirryin kelville ihmettelemään vahinkoja. Molemmat kiekot n. 2mm kierossa ja ketju tipahti rattailta. Laitoin ketjun paikalleen, löysäsin etujarrua ja lähdin liikkeelle.

Mäen päälle päästyäni en nähnyt enää ketään, juna oli mennyt. Kyrsi ihan älyttömästi, toisaalta samalla tunsin helpotusta ettei tarvitse enää stressata ajoa siinä häröpallossa. Pornaisten ison mäen juurelta näen kolmen henkilön kiipeävän mäkeä ja ajattelin ajaa nuo kiinni. Mäen päällä näistä yksi oli vielä saavutettavissa. Vastatuuliosuudella Nikkilään saakka hänen jalat toimivat paremmin ja hän pääsi karkuun. Loppumatkan ajelin yksikseni itseäni tsempaten ja toivoen, että saisin jostain viilennystä. Laittamani vaatteet alkoivat olla liikaa tässä lopussa enkä voinut laskea hihoja alas. 3km ennen maalia joku ajoi mut kiinni, rupateltiin loppusuoralle saakka ja kirin sitten hänestä ohi.

Mitä jäi käteen? Kova kymppi ja sykemittariin seuraavat ennätykset: pisin matka, nopein 40km (1:06) ja suurin nousu (533m). Palautuiminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Ensi viikonloppuna debytoidaan Giro di Espoossa.

Royalin 50km: taktinen moka maksoi voiton

Royalia edeltävällä viikolla oli hyviä ilmoja. Olin suunnitellut perjantaille ja lauantaille uintitreenejä. Perjantaina pakkasin kaikki tarpeelliset kamat kasaan ja lähdimme ajamaan Nastolaan anoppilaan. 2km ennen perille pääsyä hoksasin, että märkkäri ja muut uintikamat jäivät Tuusulaan. Se niistä uintitreeneistä.

Lauantaina käytiin katsomassa Vierumäellä Finntriathlon-sarjan osakilpailua. Meno ja fiilis olivat leppoisat ja mukavat, ensi vuonna pitää yrittää itsekin päästä mukaan. Uinti oli pienessä, kirkasvetisessä järvessä, josta kilpailijat nousivat melkoista mäkeä kohti vaihtopaikkaa. Pyörä- ja juoksureitistä en ole tietonen, mutta varmasti olivat sopivan haastavat.

Illalla kävin polkemassa 20km verkkolenkin ja vähän herättelemässä kroppaa. Anoppilassa tein loppuvenyttelyjä, kunnes potkasin sohvaa ja varpaankynsi halkesi. Hoidin sen kuntoon, eikä se juuri tuntunut menoa haittaavat.

Royal

Sunnuntai-aamuna vetäsin aamupalaksi puuroa ja sitten kisapaikalle. Numero pyörän tankoon kiinni ja pienet verryttelyt. Viime vuodesta poiketen kaikki lähtijät lähtivät liikkeelle samasta pamauksesta. Joukon hänniltä lähti liikkeelle meidän 50km ryhmä.

Royalin lähdössä.

Hypyn pojat roikkuivat etuautossa kiinni kunnes vapaa vauhti alkoi ja alkoi minun vetovuoro. Parin minuutin vrtämisen jälkeen vuoro vaihtui. Ihan kohtalaisen hyvällä vuorottelulla päästiin Messilään, jossa ajauduin taas vetohommiin isossa alamäessä. Koska näin lyhyessä kuntoajossa jokainen pelaa omaan pussiin, en pahemmin polkenut mäkeä, vaan rullaisin vapaalla. Jarrutelkoot peesailijat.

Messilän jälkeen muillakin aukesi jalat ja hetken onnistuimme pyörittää kohtalaista ryhmäajoa. Musta tuntuu, että tässä porukassa kovin moni ei osannut ajaa porukassa. Vetovuoron vaihto tapahtui usein niin, että takaa tultiin veturin ohi. Ei siinä, jos vauhtia ja jalkaa piisaa, niin ajelkoot ohi.

Hollolan kirkonkylälle tultii minun ja Hypyn pojan vetämänä. Juuri ennen kirkkoa maasto nousee sen verran, että Giantissa tuntuu paremmalle laittaa pienempää keskiötä. Huono tuuri jatkui, kun downshiftatessa ketju putosi pikkurattaan ja rungon väliin! "Voi v***u" ja "KETJUT" huusin ja himmailin tien reunaan. Onneksi sain ketjut varsin nopealla 20s stopilla paikalleen. Siitä alkoi kilometrin mittainen kiri, jotta sain porukan kiinni ennen Uskilassa olevaa Hatsinantien jyrkkää mäkeä. Sain porukan hyvissä ajoin kiinni ja levähdin hetken ennen mäkeä.

Perälenkillä ei oikeastaan tapahtunut mitään erikoista. Huoltopiste ohitettiin mahdollisimman kovaa. Ennen kääntymistä takaisin Hatsinantielle joku vetäisi lähes 50m kaulan meihin muihin. Tein töitä ja ajoin väliä kiinni ja Hatsinan ison alamäen jälkeen saavutimme irtiottajan. Sitten taas lepäsin.

Pyhäniemen kartanon jälkeen tuntui, kuin muut olisivat alkaneet ajamaan kovempaa ja väkeä tuli eteeni lisää. Sehän kävi minulle, koska olin jo omasta mielestäni vetänyt tarpeeksi. Messilän mäkeen tultiin ryppäässä, ja hiljalleen noustiin mäki ylös. Porukassa oli mukana melko vahvareisinen nainen, joka nousi isolla keskiöllä koko mäen. Minä himmailin ja pyörittelin pikkukeskiöllä säästellen itseäni. Mäen päällä sitten nousin taas kärkeen vetämään.

Tasaisen hiljaista vauhtia kiihdyttelin johonkin 30km/h vauhtiin. Aloin miettimään missä iskisin pienen härnäysvedon. Juuri ennenkuin tie vaihtui alamäeksi, laskin mielessäni " 5, 4, 3, 2, 1", vaihdetta pykälä pienemmäksi ja hanaa. Hetkessä vauhtia olikin reilu 45 ja ajoin alamäkeen aika kovaa. Iso osa porukasta tuli mukaan hetken päästä, mutta toivoin, että heikommat olisivat jääneet taakse.

Kun isku ei auttanut, jäin taas lepäilemään peesiin ja katsomaan miten muut ajavat. Jalkarannassa ja Tapanilassa parit mäet ajettiin aika kovaa, joillakin tuntui olevan jalkaa. Minulla ei vielä tuntunut missään, joten aloin jo miettimään loppua.

Jalkarannatien/Rullakadun ympyrään tulin toisena, joku paikallinen taisi vetää siinä kohtaa. Sen vauhti hyytyi Ravintola Lokin mäessä ja minä käännyin ensimmäisenä Svinhufvudinkadulle. Hälytyskellot eivät vielä soineet. Kilpasarjasta on mieleen jäänyt ainakin se, että risteyksistä lähdetään lähes täydellä kaasulla, niin tein. Vauhtia oli reilu 40, katselin taakse ja yritin vähän himmailla ja mutkitella, että jos joku vaikka ajais ohi. No ei tietenkään, vaan kaikki tyytyivät peesaamaan.

Sykkeet olivat tapissa, mutta jaloissa ei vielä tuntunut. 50m ennen viimeistä liikenneympyrää LaPylainen meni oikealta ohi. Ajattelin ett V*ttu. Aloin kaartamaan ympyrään niin molemmin puolin meni väkeä ohi. Sain huonon ajolinjan ympyrässä ja ajoin kaikkien mahdollisten kuoppien kautta. Yritin kiriä, vähän vielä irtosi, mutta suurimmat paukut taisivat jäädä Svinhufvudinkadulle. CycleCenterin kaveri olisi ollut voitettavissa, mutta sillä oli niin tiukka kiri, etten voinut vastata. Niinpä jouduin pettymään aikaan sekä sijoitukseen. Tavoitteena oli ajaa viime vuotta kovempaa ja jopa voittaa.

Maaliintulo. Kärki ei ollut kaukana

Voittaa olisin voinutkin taktikoimalla lopun paremmin. Voittaja oli vanha mies, jolla on varmasti enemmän taktista silmää kuin mulla. Toiseksi tuli nuori HyPyläinen, jonka sijoitukseen riitti peesailu loppuun saakka ja pari polkaisua. Kolmanneksi tullut kaveri on tunnettu peesailusta ja kovasta loppukiristä. Tämän sain tietää tosin vasta pari tuntia kisan jälkeen.

Eniten harmitti nähdä maalissa pari pettynyttä kasvoa, tyttöystävä ja anoppi kun odottivat menestystä. Eli note to yourself: Opettele taktikointi!

Tästä videoon


Tulevan sunnuntaina 12.7 on edessä jälleen triathlon, Porvoon Seikkailutriathlon.