keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Giro di Espoo 2016: Aurinkoinen kimppalenkki hyvässä seurassa

Giro di Espoon järjestäjistä, reitistä ja ryhmän ajotavoista olen kuullut niin paljon pahaa viimeisten kolmen vuoden aikana, joten nyt oli aika käydä kurkistamassa minkälaisesta tapahtumasta on kyse. Alunperin minun piti edellisenä päivänä juosta Tuusulajärven puolimaraton, mutta huhtikuun sairastelut ja jalkavaivat estivät juoksimisen. Nyt olen juoksukunnossa, mutten halunnut rikkoa jalkojani puolikkaalla.

Jo kotona autoa pakatessa tunsin, että tänään on hyvä päivä. Ilma tuoksui täydelliseltä. Espoossa oli hieman viileämpää, mutta kirkas auringonpaiste lämmitti kivasti, eikä ajoasun alle tai jatkoksi tarvinnut mitään edellisviikonlopun Kevätpolkaisun tyyliin. Matkaan lähtiessä mulla oli taskuissa viisi geeliä, yksi energiapatukka ja rungossa kaksi pulloa, joista toisessa oli laimeaa energiajuomaa.

Numerolapun liimaamisen ja ryhmäkuvan jälkeen oli aika sijoittua lähtökarsinaan. Meidän kilpasarjan kuljettajat asettuivat tietysti kärkikahinoihin, kun kerta aikoivat taistella niin yksilö-, että joukkuevoitosta. Me hitaammat, nautiskelijat, lähdimme liikkeelle 28 ja 26 km/h ryhmän välissä omana, 14 henkilön ryhmänä.

Ylläolevassa kuvassa olen tuon alaspäin katsovan kaverin takana, naama näkyy puolittain. En tajua, miksi aina pitää valita se huonoiten onnistunut kuva.

Liikkeelle lähdettyämme ajoimme alkumatkan rennon reipasta vauhtia n. 50m päässä edellämenevästä ryhmästä. Ensimmäisen kympin varrella oli todella paljon katsojia ja Teemukin totesi, että tämmöistä tän suomalaisen pyöräilytapahtuman pitääkin olla. Kunnolla kannustusta reitillä. Aikalailla kympin paikkeilla korotetun suojatien ylityksessä yhdellä meidän joukostamme katkesi takapyörästä pinna. Pinna hoidettiin pois pyörimästä ja matka jatkui. Havahduin 40 minuutin kohdalla, että en ole vielä juonut mitään ja aikataulullisesti geelikin pitäisi nauttia. Mutta kun meno tuntui kevyeltä ja sykkeet matalalla, ajattelin yrittää ajaa rasvoilla. Ensimmäinen 23km oli melkoisen merituulista eli viileä viima kävi vasemmalta. Hetken se jopa tuntui kylmältä.

Melko pian kehä 3:n ulkopuolella alkoi kivat maaseututiet. Oli kumpuilevaa peltoa, metsiä yms. Eräällä peltoaukealla siinä 38km kohdalla kuului poks, ja yhdellä jäsenellä puhkesi kumi. Me muut seisahdettiin hetkeksi ja sitten saatiin lupa ajella hiljalleen eteenpäin. Ajeltiin jotain 15-20km ennenkuin renkaanvaihtajat saivat meidät kiinni. Siitä jatkettiin porukassa kelistä ja maisemista nautiskellen.

Veikkolassa 68km:n kohdalla pidimme viiden minuutin vessa/tankkaustauon. Söin pari shottilasia rusinoita, joka ei ehkä ollut fiksua rasvanpolttoa ajatellen. Tähän saakka olo oli ollut pirteä, en tuntenut minkäänlaista väsymystä eikä sykkeetkään nousseet. Maltoin mieleni kaikelta muulta ilmaiselta ruualta ja täytin energiajuomapullon pelkällä vedellä.

Tauolta lähdettyämme liikkeelle, edessä oli 10km:n pätkä, jonka olisi voinut ajaa halutessaan kovaa. Pidimme yhä samaa, rentoa vauhtia. Jonkin verran ryhmäläisissä alkoi näkymään väsymystä, kun 7 henkilöä jaksoi pitää vauhtia mäissäkin ja mäen päällä sitten himmailivat ja odottelivat muita. Minulla tuntui kuin hapot olisivat iskeneet käsiin enkä jaksanut ottaa tukea käsille. Yritin paikata käyttämällä keskivartaloa, mutta tekniikka on vielä hieman hakusessa.

Bodominjärven kierroksella tie oli yhtä huonokuntoista kuin muistinkin sen olevan. Ja tietysti kauhea autoruuhkakin sattui, oli paljon menijöitä meidän kanssa samaan suuntaan. Bodomin jälkeen minusta tuntui kuin mitään ei olisi tehty ja onneksi Teemun varoittamat isot mäet olivat edessä. Otimme kuuden porukalla pienen mäkikirin Jorvin sairaalan takaa lähtevään mäkeen. Mäet noustuamme olin oikeasti hengästynyt, jaloissa vähän happoja ja syke löi 180:tä. Ne mäet olivat mukava piristysruiske muuten niin lepposaan ajoon ja vauhtiin. Odottelimme porukkaa kasaan ja ajelimme loppupätkän maaliin yhdessä.

Nettoaikani oli 4:13:50, kellon mukaan 3:58:43. Keskinopeus kellossa 27,7.

Ohessa datat

Kyllä täytyy kehua Giroa, suotta sitä on haukuttu, tai sitten järjestäjät vetivät sen tänä vuonna niin hyvin. Reitti oli ihan helmi ja hyvä tutustumiskierros Espooseen. Lisäksi liikenteenohjaajat hoitivat työnsä erittäin hyvin. Yksikään auto ei tullut eteen ja autoilijat kahta lukuunottamatta toimivat erinomaisesti. Liikenteenohjaajat myös näyttivät hyvin suunnan minne mennä, koska jokaisessa risteyksessä ei ollut opasteita.

Nyt keskiviikkona on ensimmäinen lepopäivä. Tässä olen kolme päivää polkenut putkeen, eli Giro sunnuntaina ja ma sekä ti töihin. yhteensä 295km.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kevätpolkaisu 2016: kompromisseja ja arvoituksia

Lähtökohdat tämän vuoden Kevätpolkaisuun eivät olleet parhaimmasta päästä. Huonosti mennyt maaliskuu ja kolmen viikon sairastelu huhtikuussa jätti vajaa pari viikkoa aikaa toukokuussa löytää kunto. Ja kunhan rapistuu nopeammin kuin kehittyy ja palatakseen sairautta edeltävälle tasolle joutuu tekemään kovasti töitä. Viime vuonna taisin näihin aikoihin olla terveenä ja helmi-maaliskuun pohjat spinninsalilla, huhtikuun työmatkapyöräilyt sekä toukokuun pari starttia ennen kevätpolkaisua olivat täydellinen vastakohta tälle vuodelle. Menneen talven panostus uintiin tuntui nyt hapottavina reisinä.

Edellisen yön ja tapahtuma-aamun taivaalta tuli vettä. Otin varalta vähän kaikennäköistä vaatetta mukaan ajatuksella "keli voi olla mikä tahansa". Puolituntia ennen lähtöä puin päälle mielestäni sopivat vaatteet. Pitkä aluspaita ajopaidan alle, irtohihat, ajohousut, kompressiosäärystimet ja irtolahkeet. Neopreeniset kengänsuojatkin tuli laitettua.

Lähtöpaikalla oli ihan hyvä fiilis, jännitti vaan melko kovasti. Kaverit astelivat eturiviin, en katsonut omien nappien riittävän eturivin paikkaan. Olin kuitenkin vaan 3m heidän takana. Olin asettanut tavoitteeksi pysyä mahdollisimman pitkään pääjoukon ja kärjen mukana, sit jos tipun, niin joku takanatulija ottaa mut kyytiin. Tasan 10km jaksoinkin mukana, kunnes loivassa mäessä ei vaan yksinkertaisesti jaloista lähtenyt tarpeeksi voimaa. Eikä vaihdeen pienentäminenkään olisi auttanut. Olin seuraillut sykemittaria, joka ei monestikkaan käynyt alle 180 bpm ekan kympin aikana. Tipahdin onneksi toisen tyypin kanssa ja ajoimme 6km vuorovedoilla kunnes saimme kolmen hengen porukan kiinni. Tällä porukalla homma toimi, ajoimme toimivalla telaketjulla ja sykkeet laskivat 10-20 lyöntiä ekaan kymppiin verrattuna.

Jossain 35km:n kohdalla meitä nopeampi häröpallo ajoi meidät kiinni. Siinä porukassa oli kolmisenkymmentä polkijaa. Ajaminen muuttui aika villiksi. Ajeltiin jonkinlaisessa ryhmässä kierros loppuun. Pornaistentiellä siinä 55km:n paikkeilla yksi kävi koko ryhmän läpi ja ehdotti telaketjua myötäpäivään kun tuuli oikealta päin. Homma toimi minuutin tai kaksi, kunnes yksi vaan päätti, että hän haluaa nyt olla kärjessä ja otti kolmen metrin kaulan meihin muihin. Minun olisi pitänyt tulla seuraavana vetovuoroon, mutta telaketju ei toimi, jos siellä aletaan hirveesti kirimään. Jotenka päätin, että mene sitten jos jaksat, mua ei kiinnosta alkaa kirimään. Päädyin sitten tuulen puolelle ja vasemmalta lappasi kokoajan väkeä ohi eikä mun edessä ollut ketään. Valuin melko alas kunnes löytyi sopiva rako, mutta sitten olikin jo vähän myöhäistä, koska olin jo liian alhaalla, vasemmalla puolella ja käännyttiin risteyksestä oikealle, jolloin tuuli oli vasemmalla ja olin taas tuulisuojana muille.

Yritin hakea parempaa paikkaa, mutta tuulen puolella se on vaikeeta. Tultiin Pornaisten kirkon luo. Mittarissa kilometrejä 69. Pieneen mäkeen kuminauhailmiö aiheutti jarruttelua. En tiedä tarkkaan mitä edessäni tapahtui, mutta jotain tapahtui. Edelläni ajava teki väistöliikkeen oikealle syystä tai toisesta, sitten sen eturengas taisi jäädä kiven väliin (korotettu suojatie tehty luonnonkivistä latomalla) ja se kaveri otti vasemmalla jalalla vastaan kaatumistaan. Minä pamautuin hänen pyörään pahki. Sit katoin taakseni kun pari kaveria kaatui, joista toinen kaatui osittain mun takakiekon päälle. Pahimman savun hälvettyä siirryin kelville ihmettelemään vahinkoja. Molemmat kiekot n. 2mm kierossa ja ketju tipahti rattailta. Laitoin ketjun paikalleen, löysäsin etujarrua ja lähdin liikkeelle.

Mäen päälle päästyäni en nähnyt enää ketään, juna oli mennyt. Kyrsi ihan älyttömästi, toisaalta samalla tunsin helpotusta ettei tarvitse enää stressata ajoa siinä häröpallossa. Pornaisten ison mäen juurelta näen kolmen henkilön kiipeävän mäkeä ja ajattelin ajaa nuo kiinni. Mäen päällä näistä yksi oli vielä saavutettavissa. Vastatuuliosuudella Nikkilään saakka hänen jalat toimivat paremmin ja hän pääsi karkuun. Loppumatkan ajelin yksikseni itseäni tsempaten ja toivoen, että saisin jostain viilennystä. Laittamani vaatteet alkoivat olla liikaa tässä lopussa enkä voinut laskea hihoja alas. 3km ennen maalia joku ajoi mut kiinni, rupateltiin loppusuoralle saakka ja kirin sitten hänestä ohi.

Mitä jäi käteen? Kova kymppi ja sykemittariin seuraavat ennätykset: pisin matka, nopein 40km (1:06) ja suurin nousu (533m). Palautuiminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Ensi viikonloppuna debytoidaan Giro di Espoossa.