Kisaraportti Finntriathlon Joroinen, 15.7.2017

Suomalaisen triathlonin synnyinkisa, Suomen Hawaiji, kesän klassikko ja ensi vuonna 35v täyttävä Finntriathlon Joroinen on yksi Suomen suosituimpia triathlontapahtumia. Tänä vuonna viivalla oli n. 1500 kilpailijaa testaamassa itseään. Me ajeltiin edellisenä päivänä Joroisille, kävin varmistamassa osanottoni, kisainfossa, laitoin T2:n vaihtopussin valmiiksi ja jätin sen vaihtopaikalle ja siirryimme uinnin lähtöpaikalle. Joroisilla 1,9km:n uinti tapahtuu Valvatus-järvessä n. 5km päässä varsinaisesta kisakeskuksesta ja maalista. Pyöräosuus alkaa Valvatukselta, käy kääntymässä Rantasalmella päin, heittää pienen lisämutkan ja päättyy kisakeskukseen. Juoksu kierteli pitkin Joroisten "keskustaa" ja asuinalueita.

T1-vaihtokassien narikka, itse vein tavarani vasta aamulla.

Pyörien narikka

Majoittauduimme Varkauteen johonkin kuntoutushotelliin, jossa nyt yhden yön pystyi nukkumaan. Huoneessa oli 24 lämmintä, nukuimme ikkuna auki ja aamulla huoneessa oli 25 lämmintä. Yö ei mennyt ihan putkeen sen osalta. Muistan kuinka jännitin vuonna 2016 Sastamalan Voimarinteen puolimatkaa. Nyt ei juurikaan jännittänyt. Tiesin, että pystyn tähän, vaikka kunto onkin vähän huonompi kuin viime vuonna. Jätimme hotellin taaksemme ja siirryimme suoraan kohti uinnin lähtöpaikkaa, josta emäntä saa sitten myöhemmin siirtyä autolla kisakeskukseen.

Illan mietiskelytuokio Varkaudessa, ajatukset huomisen kisassa

uinti

Lähtöpaikalla oli odottava ja innostunut tunnelma. Ihmisiä oli rannassa paljon, alue on kuitenkin varsin kompakti. Lopulta aloin lämmittelemään käsiä ja kroppaa erilaisilla pyöritysliikkeillä ja venytyksillä. Puolisen tuntia ennen lähtöä oli aika vetää puku päälle ja käydä uimassa n. 300m alkuverkaksi. Uinti tuntui varsin hyvältä.

Lähtökarsinassa

Kuvassa on n. 1/4 lähtijöistä

Sinne sitä lähdettiin suorittamaan 1,9km rykäisyä

Asetuin lähtökarsinaan 38min ryhmään, eli nopeudeltaan samaan kuin Vierumäellä. Joroisillakin on käytössä rolling-start ja lopulta pääsin veteen ja vauhtiin. Ekat sadat metrin hain hyvää rytmiä ja tuli siinä jokunen kontakti muihin uimareihin. Lopulta löysin hyvän peesin, jossa painelin puoliväliin kierrosta ja peesi vaihtui sitten. Uintipeesi on melko vaikeeta, kun edellämenijä suunnistaa ja itse yrität pysyä perässä. Liian kauas ei voi jäädä eikä liian lähellä viitsi olla potkittavana. Harmittaa, kun loppupätkälle en saanut hyvää kirittäjää, vaan kaikki ohittajat uivat selvästi kovempaa. Viimeisen n. 200m yritin kiriä ja hapottaa kädet, jotta olisi kaikki voimat annettu veteen.

pyörä

T1-vaihdossa

Vaihto meni hyvin ja löysin pyöränikin helposti. Vaihtopaikalta piti juosta jyrkkä rinne maantien varteen, jossa sai nousta pyörän päälle. Lähdin polkemaan ja tuskailin kadenssianturini kanssa. Samalla mieleeni muistui erilaiset keskustelut Joroisten pyöräosuudesta ja possujunista (=peesijuna). Itse en uskonut, että peesaamatta oleminen olisi niin vaikeaa, mutta kun näin sen ihmismassan samalla pyöräreitillä, ymmärsin, mistä keskustelussa oli kyse. En ole koskaan nähnyt 10km tienpätkällä niin paljon ihmisiä.

Ruuhkassa joutui ajamaan käytännössä puoleenvälin kääntöpaikalle, jolloin tuuli kääntyi vastaiseksi. Heikot jäivät jälkeen ja vahvemmat porskuttivat vastatuuleen. Itse myös. Muutaman kilometrin ajettuani vastatuuleen ohitseni paineli possujuna, joka koostui muutamasta vahvasta ja ohittamistani heikoista. Muutama kilometri eteenpäin ja possujunan heikoimmat alkoivat olemaan kypsiä ohitettaviksi. Mielestäni ohittelin vastatuuliosuudella paljon väkeä. Toiselta kääntöpaikalta vaihtoonpäin ohitin muutaman ja pari taisi kiriä minusta ohi. Selvisin vaihtoon saakka ilman peesaamisesta tai muista rikkeistä johtuvia rangaistuksia.

juoksu

Vaihdon otin aika rennosti, jotta saisin vähän sykettä alas ennen juoksua. Vaihto sujui ongelmitta ja juoksu alkoi ihan hyvissä merkeissä. Jokaisen kierroksen alussa oli varsin raastava mäki, jossa oli onneksi paljon yleisöä. Kauhistelin, että tämä mäki pitää juosta vielä pari kertaa ylös. Reitti kiermurteli ja matkalle sattui jos minkäkinlaista puistoa, pihaa, mutkaa ja risteystä. Asuinaluella oli mukava tunnelma, sillä ihmiset olivat tulleet tonttiliittymiinsä tai pihoilleen katsomaan juoksua ja kannustamaan. Tunnelma oli erittäin mukava. Yksi porukka oli haalannut terassikalusteensa kadulle mutkaan, jossa sitten paistattelivat päivää ja kannustivat. Yhdessa taloudessa tonttiliittymään oli kasattu juhlateltta, jossa oli rummut ja poppivehkeet. Taustalla soi jokin tsemppaava biisi ja rumpari soitti rumpuja biisin päälle.

Puolimaran alussa

Lämpöä taisi olla parinkymmenen asteen päälle ja aurinko paistoi, joten tuntui, että ensimmäistä kertaa oli kesäkeli. Vettä, geeliä ja urkkaa kului. Ensimmäisen kierroksen jälkeen huomasin, ettei vatsani tykännyt jostain, kun mua alkoi vähän pistämään. En tiedä mistä se johtui, mutta yritin pysytellä vain nesteissä ja niitäkin ottaa mahdollisimman vähän.

Toinen kierros tuntui tuskallisimmalta, odotin vain tämän kaiken päättymistä. Muutaman kanssa juteltiin muutama sana, ja ohitettaviakin alkoi olemaan aika paljon, koska hitaammatkin pyöräilijät olivat jo kiertämässä ensimmäistä kierrostaan ja kärkiporukkaa alkoi saapumaan maaliin.

Tuskainen mäki

Kolmannen kierroksen alun mäen jälkeen tuntui elämän voittavan ja siitä alkoi kunniakierros. Juoksun iloisin mielin kivuista välittämättä ja kiittelin yleisöä kannustuksesta sekä rumpuporukkaa soittamisesta. Kiitin myös reitin varrella ollutta huuliharppupappaa, joka esitteli komeaa pokaalia reitin vieressä. Vatsaankaan ei enää sattunut, joten 4km ennen maalia yritin vähän kiristää vauhtia. Viimeinen kaksi kilometriä sisälti yhden ison alamäen, ison ylämäen, pitkän ja loivan alamäen sekä kevyesti nousevaa maastoa kohti maalia. Alamäen rullailin niin kovaa kuin uskalsin ja kovan ylämäenkin juoksin jo ihan oikein säästelemättä jalkoja. Viimeiselle kilometrille kiristin vauhdin vajaan 5min/km nopeuteen ja painelin sillä stadionalueelle, jossa vielä vähän yritin kiristää.

Pienet tuuletukset maalissa

Maalissa tuntui, että kaikki voimat sain jätettyä reitin varrelle. Pyynnöistä huolimatta hymy ei irronnut, vaikka kuinka yritin hymyillä. Emännän näkeminen maalissa tuntuu aina yhtä hyvältä ja mitä pidempi matka, sen paremmalta se tuntuu. Suihkun ja ruuan kautta lähdimme sitten ajelemaan kohti Lahtea, jonne jäimme yöksi anoppilaan.

Yhteenvetona uinti tuntui varsin mukavalle ja vauhtia oli enemmän kuin Vierumäellä. Pyöräkin kulki kovempaa tasaisemmasta reitistä johtuen, mutta ajofiiliskin oli parempi kuin Vierumäellä. Juoksussa ei ollut pistämistä lukuunottamatta sen kummempia ongelmia ja maalissa oli hyvä fiilis. Aikani oli peräti 2min nopeampi kuin Voimarinteellä, joten en minä ehkä niin huonossa kunnossa ollutkaan.

Kesälomareissu 2014: Wien ja Praha

Pitkä kirjoitus kesälomareissustamme suurinpiirtein ilmaistuna. Mukavaa lukuhetkeä.

Viime maaliskuussa mietimme, mihin voisi mennä kesälomareissulla. Kohtuuhintaisia lentoja katellessa bongasin Wienin ja Prahan. Ehdotin, että mennäänkö jompaankumpaan. Emäntä oli molemmista innoissaan ja hetken pähkäiltyämme ja karttaa katsottuamme päätimme tehdä yhdistelmämatkan molempiin kaupunkeihin. Ajankohdaksi valikoitui elokuun 11.-18. päivä.

Ensin oli tarkoitus mennä Prahaan ja sitten Wieniin, mutta kun Finnairin lennot Prahaan oli loppu, jouduimme muuttamaan suunnitelman ja menemään ensin Wieniin. Sitten bongasin Top10Matkatarjouksista hotellilahjakortin Red & Blue Design Hotel Prahaan, kaksi yötä kahdelle hengelle 140€.

Lennoissa päädyimme ottamaan 60€ kalliimman Finnairin Air Balticin sijasta. Finnairiin kuului ruuat ja laukut hintaan ja suorat lennot. Air Balticin tarjouslipuissa olisi pitänyt maksaa ruumalaukuista lisää, painoraja oli pienempi ja vaihtaa konetta Riiassa.

Kun halvimmat lennot oli varattu, alkoi hotellin hankinta. Wienissä olimme Hotel Atlantassa. Prahassa päätimme kokeilla jotain erikoista ja otimme halvimmasta päästä hotellin, joka oli Old Time Hotel Praha. Prahaan otimme siksi toisen hotellin, koska lahjakorttihotellin öitä olisi voinut jatkaa 60€/yö ja kun oli viikonloppu, niin lisäksi olisi tullut 10€/hlö/yö. Eihän tässä puhuta isosta säästöstä, mutta otettiin tämä pienenä kokeiluna. Eikä tarvinnut neljää päivää kävellä samoja teitä.

Wien

Lähtöaamuna heräsimme 4:45 ja kotoa lähdimme kävellen kohti bussipysäkkiä 5:45. Ehdimme pysäkille hyvin minuuttia ennen bussin saapumista, hyppäsimme kyytiin ja yhdellä vaihdolla olimmekin jo lentokentällä. Kentällä teimme itse check-inin automaatilla ja tulostimme matkalaukkujen koodit. Sitten kokeilimme self-packet drop:a, eli matkalaukkujen itsepalveluautomaattia. Toiminta oli simppeliä ja helppoa, itseasiassa ko. automaatin käyttö oli helpompaa kuin kauppojen itsepalvelukassat. Näytit vain lippua, valitsit kenen laukku kyseessä ja luit skannerilla laukun koodin.

Reilun parin tunnin lennon jälkeen laskeuduttiin Wieniin. Vaikka kello olikin vasta aamu 10, väsymys oli ihan mieletön. Muutama huonosti nukuttu yö ja edeltävä yö lyhyenä alkoi painamaan. Kentällä koitimme ottaa selvää miten pääsisimme fiksusti kaupungille. Väsyneenä harhailimme pitkät päällä ja ostettiin yhdistelmälippu CAT-junaan ja kaupungin liikenteeseen. CAT oli virhe. Nopea juna ja siisti, mutta sikakallis: 12€/nokka. S-Bahn -junalla sama matka olisi ollut muistaakseni 2,1€/nokka.

CAT:n raiteet päättyivät kauppakeskukseen, jossa ihmettelimme, miten pääsemme fiksusti hotellille. Menimme metrolla ja lähiasemalta ratikalla perille. Hotelli löytyi helposti. Check-in oli vasta klo 14, joten jätimme laukut hotelliin odottamaan ja lähdimme kaupungille.

Votivkirche, meidän hotellia lähin kirkko ja päivittäisen kävelymatkan varrella

Kävelimme lähiasemalle ja ostimme sieltä 3 päivän Wien-card:n. Kaupungilla kävimme läpi Rathaussin, parlamenttitalon, kansallisteatterin ja jotein muita kohteita. Nälkä alkoi painamaan, ja päädyimme johonkin tuntemattomaan pubi-ravintolaan syömään. Söin espanjalaisen burgerin ja emäntä veti heti alkuun Wienin leikkeleen. Purilaisesta tykkäsin, mutten kyseisen mestan leikkeleestä.

Jatkoimme kiertelyä, ja klo 15 menimme takaisin hotellin suorittamaan Check-in:n. Hotellin henkilökunta oli ihan mukavaa, tosin joka välissä tupakilla. Hotellin toimintaperiaate oli vähän vanhahtava: avaimissa kuparinen avaimenperä, avaimet piti jättää respaan. Aamiainen olisi maksanut 8,5€/nokka/aamu. Mielummin haimme jostain kahvilasta leivät ja jotain makeaa ja söimme muualla. Loppupäivän kiertelimme kaupungilla. Illalla palattuamme hotellille päin etsimme ruokakauppaa, josta saisi jotain iltapalaa. Löysimme lopulta yhden hyvin piilotetun Lidlin tapaisen kaupan.

Puhelimella otettu panoraamakuva meidän huoneesta

Ensimmäisen päivän iltana alkoi hieman heikottaa, tuntui etten jaksa mitään. Kävin suihkussa ja palelin ihan mielettömästi, josta päättelin, että mulla täytyy olla kuumetta. Suihkusta singahdin nopeesti peiton alle ja tärisin siellä. Tärisin ja hikoilin puolen yön paikkeille, kunnes nukahdin.

Toisen päivän aamuna tunsin itseni ihan hyvinvoivaksi, mutta vähän väsähtäneeksi. Menimme lähimetroasemalle, ostimme isot sämpylät, juotavaa ja pähkinäpullan ja söimme laiturilla katsellen ohikiitäviä ihmisiä. Menimme metrolla Wien Mitte -asemalle, joka on ison kauppakeskuksen alla Wienin itäpuolella. Sieltä kävelimme kohti Hundertwasserhaus:a bongaten matkan varrelta aasialaisen ravintolan, jossa oli sushit -50%. Perille päästyämme alkoikin hieman tihuttaa, joten otimme nopeasti muutaman kuvan talosta ja siirryimme matkamuistomyymälään jäätelölle ja katselemaan kaikennäköistä krääsää. Yhdessä krääsäkaupassa törmäsimme reissun ensimmäiseen suomalaiseen, joka tervehti meitä.

Hundertwasserhaus

Kävelimme takaisin kohti Wien Mitteä ja matkalla poikkesimme sushille. Oli ihan kohtuu edullista. Otimme molemmat lautasen avokaadomakeja, joita oli 12 lautasella ja hintaa vain 2,5€. Juomien kanssa lounaamme maksoi 10€, pidän tätä halpana. Tästä menimme lyhyen matkan metrolla Karlsplatzille ihastelemaan Karlskircheä. Kirkkoon oli muutaman euron pääsymaksu. Sisällä oli tietysti hieno alttari yms ja rakennustelineitä sekä hissi. Hissillä pääsi ylös rakennustelineiden ylätasanteelle, josta jatkettiin portaita pitkin vielä ylemmäs ihan korkeimpaan kupoliin asti, josta piti olla hienot näkymät. Varmasti hienot näkymät olikin, mutta hieman sumuinen ilma sekä ikkunoissa ollut tiheäsilmäinen verkko ei paljon antanut näkymille mahdollisuuksia. Sen sijaan kaikki maalaukset pitkin kirkkoa olivat todella hienoja.

Karlskirche

Karlskirchen kupolin maalauksia

Kiertelimme lähialueella ja lopulta päädyimme keskustaan kävelykadulle ihmettelemään maailman menoa. Kävimme ihan hyvässä italialaisessa ravintolassa syömässä risottoa ja emäntä otti jotain salaattia. Siitä jatkoimme Belvedereen.

Ylä-Belvedere sisäänajoportilta päin.

Ylä-Belvedere puistosta päin.

Keskiviikkona suuntasimme metrolla Tonavan rantaan. Kävimme koskettamassa lämmintä jokivettä ja hieman katselimme ympärillemme ja kävelimme pienen lenkin. Joen molemmin puolin oli jotain illanviettopaikkoja, mutta ne olivat karmean näkösiä. Tuli ihan tunne, etteivät Wieniläiset arvosta kaupungin vieressä tai keskellä kulkevaa jokea. Tämä masentava paikka oli aika nopsaa nähty ja matkasimme metrolla vähän matkaa Praterin huvipuistoon ja Riesenrad-maailmanpyörään. Ostimme lipunmyynnistä liput maailmanpyörään ja Schönbrunin eläintarhaan kun näiden kimppalippu tuntui olevan varsin edullinen.

Tonavan vesi oli lämmintä

Riesenrad

Hienot näkymät Wienin ylle

1€+2snt sai tehtyä tämmösen muistomerkin

Maailmanpyörä on rakennettu vuonna 1897, joten se on todella vanha ja tuntuikin siltä. Matkustajat olivat semmoisissa vaunuissa, joista näki hyvin joka suuntaan ja onneksi vaunuja ei ehdettu täyteen, niin niissä mahtui myös liikkumaan.

Torstain ilma oli kohtalainen, auringon peittävä pilvisyys ja sopiva lämpötila, jottei läkähdy, kun tarkoituksena oli viettää melkein koko päivä Schönbrunnissa. Metrolla kesti yllättävän pitkään päästä perille. Metroasemalta oli n. 500m kävely Schönbruniin ja koko matkan sai kävellä jonossa, väkeä oli todella paljon. Portista menimme linnan alueelle ja ei voi kuin hämmästellä kuinka iso se on. Toki yli 1440 huoneen linnan kuuluukin olla iso. Lipunmyyntiin emme edes jonottaneet, kun aasialaisia oli niin paljon. Päätimme jättää sisällä vierailun "joskus talveen".

Schönbrunin linna sisääntuloportilta päin

Kävelimme puistossa, otimme paljon kuvia, rikoin kännykkäni ja ihailtiin hienoa puistoa. Kävelimme paviljongin tykö ison kukkulan päälle, josta oli mahtavat näkymät puistoon ja kaupunkiin päin. Paviljongin huipullekkin olisi päässyt, mutta 5€ muutaman minuutin ihailusta on kuitenkin pikkusen liikaa. Paviljongin sisällä oli myös todella kallis kahvila.

Schönbrunin linnan takapiha, jossa suihkulähde ja taustalla paviljonki

Näkymä paviljongin edestä linnan ja kaupungin suuntaan, keskusta on kuvan oikealla puolella.

Kävelimme mäen alas ja menimme sokkelon ja labyrintin lipunmyyntiin, josta ostimme 3,5€:n liput. Samalla lipulla pääsi ihailemaan pientä sokkeloa, leikkipaikkaa sekä oikeaa labyrinttiä. Labyrintti olikin aika kiva kävellä ja siitä päästiin juuri alle 5 minuutissa läpi.

Labyrintin keskellä oli pieni koroke, josta sai katsella ja nauraa vielä eksyksissä oleville turisteille

Eläintarhaan meillä olikin sisäänpääsy jo maksettu ja menimme katsomaan mitä siellä olisi. Kiinnostus oli kuitenkin vähän ehkä lopahtanut eläimiin, olimmehan vuotta aikaisemmin viettäneet kunnolla aikaa Berliinin eläintarhassa. Samoja eläimiä pääpiirteittäin ja aika samanlaiset oltavat niillä. Panda nyt oli tietysti hieno nähdä, kun sitä ei Berliinissä ollut. Panda kiinnosti myös monia muita, kun katselupaikalle sai jonottaa n. vartin ja kilpavarausmenetelmällä lunastaa paikkansa aidan vierestä. On ne vaan melkosen söpöjä nuo pandat. Isompi rouskitti bambua ja pienempi kuljeskeli ympäriinsä, kiipesi puuhun ja muuten vaan viihdytti kansaa.

Iso panda istui ja jyrsi bambua

Pieni panda liikkui varsin aktiivisesti ja kiipesi puuhunkin

Eläintarhassa myös opimme, ettei opaskirjaan kannata luottaa. Kirjassa oli kehuttu kahdeksankulmaisessa rakennuksessa olevaa ravintolaa keskellä eläintarhaa. Menimme tietysti sinne syömään. Ruoka oli kotiruokaakin huonompaa ja hinnat hyvän ravintolan tasoa. Ruokana oli spagettia tomaattikastikkeessa ja johonkin lättyyn käärittyä kananrintaa. Mautonta ja hirveää ruokaa.

Kun kerta eläintarhan ruoka oli pahaa, menimme metrolla (kuinkas muutenkaan) Reumannplatz:lle Tichy-nimiseen jäätelöbaariin. Menu oli aika valtava, jossa oli hyvien kuvien avulla esitetty minkälainen annos olisi tulossa.

Tichy, jäätelöbaari Reumannplatzilla

Tichyn menu oli liiankin monipuolinen

Tämmöset nokkamme eteen kannettiin. Minun annos näkyy taustalla

Perjantain koittaessa lähdimme kävelemään aamutuimaan hotellilta tarkoituksenamme laittaa kortit postiin ja käydä jossain kivassa paikassa aamupalalla. Ohitimme lähimmän metroaseman ja kävelimme n. 600m kunnes näimme tutunnäköisiä luxus-merkkikauppoja. Heitin, että taidan tietää missä olemme, mutta emäntä ei ollut kartalla. Sanoin että tuosta oikealle on Julius Meinl. Niinhän se oli. Eli meidän hotelli, joka tuntui olevan "kaukana", olikin vain n. 1,5km päässä keskustan kävelykaduilta. Nopeammin olisi kävellyt suoraan, kuin hypännyt lähiasemalta metroon ja yhdellä vaihdolla keskustaan. Me hölmöt.

Kahvila ja herkkuruokakauppa Julius Meinl. Kallista tavaraa, mutta monipuolinen ja valikoimista löyty jopa Halvan lakua.

Kävimme Juliuksen sisällä, jos vaikka olisi päässyt kahville. Kello oli 9:45 eikä kuppila ollut vielä auki. Jatkoimme kävelyä ja tulimme espanjalaisen ratsastuskoulun luo. Siitä oikealle 200m ja tulimme Cafe Centralin luokse 9:58. Päätimme mennä sinne aamiaiselle, nyt kun kerran osuimme sopivasti kohdalle. Aamiainen oli kyllä hyvä, paikkakin palveluineen oikein mukava, mutta rytmitys ei ollut ihan kohdallaan. Meille tuotiin eka teet ja kahvit mitä tilattiin. Siitä meni 5min niin saatiin makeat leivokset ja tästä meni sitten 15min ennenkuin saatiin leivät, kinkut, juustot ja lohet. Tee ja kahvi olikin tässä vaiheessa jo melkosen vilposta.

Allekirjoittanut jättänyt juuri tilauksen. Katsokaa lävitseni kahvilaa

Cafe Centralin leivokset näyttävät todella hyviltä ja sotilaallisen särmiltä

Viimeisen päivän puhelinpanoraama Rathaussista

Aamiaiselta kiersimme Rathaussin yms kohteiden kautta takaisin hotellille, haimme laukkumme huoneesta ja luovutimme huoneen pois. Kävelimme lähimmälle ratikkapysäkille, menimme pummilla metroasemalle, josta jatkettiin metrolla bussiasemalle. Bussiaseman viereinen katu oli työmaata, samoin osa aseman pihaa. Linja-autot odottivat valtavan sillan alla suojassa auringonpaahteelta. Menimme aseman sisään hoitamaan Check-iniä. Odottelimme vartin ja homma meni kutakuinkin näin: passi ja lippu annettiin virkailijalle, hän kirjoitti passista jonku numeron talteen ja antoi passin sekä numeroidun muoviläpykän takaisin. Sitten siirryttiin ulos odottamaan bussiin nousua, jossa kuljettaja keräsi muoviläpykät pois.

Maisemat Wienin ja Prahan välillä ei olleet kummoiset. Peltoa, mäkiä, motarin aitaa. Tsekin puolella edellisten lisäksi gabareet, ränsistyneet kylät ja huonot tiet.

Tsekin puolella valtatien varrella myytiin oman pihan tuotteita tienvarsikojussa.

Praha

Wieniin tottuneelle Praha oli pieni shokki. Linja-autoasema oli työmaa-alueen keskellä, ympärillä olevat rakennukset sotkusia, neuvostorakennelmia, joka puolella puhuttiin venäjäntyylistä kieltä ja kadut olivat huonossa kunnossa. Onneksi bussiaseman alla oli metro, mutta turisteina meillä ei vielä ollut yhtään kolikkoa. Ostimme läheisestä kioskista jääteen ja vaihtorahoja käytimme lippuihin. Prahassa oli kätevästi kaksi eri matka-ajan lippua, 30min ja 90min, joista lyhyempi oli vähän alle euron ja pidempi n.1,5€. Automaatit olivat alumiinikuorellisia, todella vanhoja vehkeitä.

Metro oli ruma ja sotkunen, ihmisetkin epämiellyttävän näköisiä. Metrolla pääsimme n. 1km päähän ensimmäisestä hotellistamme. Kävelimme loppumatkan kuoppaista, miljoona kertaa paikattua jalkakäytävää pitkin nuhjuisten talojen keskellä. Löysimme hotellimme ja soitimme summeria. Meni n. minuutti, sieltä vastasi joku, sanoi pari epäselvää sanaa ja luurin kiinni. Odottelimme minuutin verran kunnes nuori mies tuli avaamaan oven ja johdatti meidät respaan. Respa oli lukitussa huoneessa erillinen lukittu koppi, joka muistutti värimaailmaltaan muumitaloa. Check-in oli nopea, mies kysyi vain nimen, otti avaimet ja johdatti huoneeseen.

Matka huoneeseen kulki ruokatilan ja pienen käytävän kautta. Ruokatilassa meitä vastassa oli pari haarniskaa, joista toinen oli heti vastassa kun avasi yhden lukitun oven. Säikähdin tätä joka kerta. Huoneemme ovi sitten oli niin kapea, että hartiani ottivat oven karmeihin.

Kuvakollaasi meidän huoneesta

Lähdimme hotellilta keskustaan joskus klo 18 aikoihin. Kävelimme kansallismuseon ohi, johon olisimme halunneet mennä, mutta remontin vuoksi koko pulju on kiinni. Katselimme vähän ympärillemme kävely-ostoskadulla, joka oli niin leveä, että se piti kävellä erikseen molemmin puolin. Kävelykadun päästä lähdimme etsimään Mondon mainostamaa ravintola Cafe Louvrea.

Kansallismuseo

Louvre löytyi julkisivuremontissa olevasta rakennuksesta. Ensin epäilimme mennä sisään, mutta rohkastuimme ja kävimme katsomassa. Pieni ruokasali oli melko täynnä, mutta vielä meilel löytyi vapaa pöytä. Siispä hyökkäsimme sinne. Saimme nopeasti menuut ja tarjoilijamies oli erittäin mukava. Söimme alkuun avokaadosalaattia, joka oli erittäin hyvä. Teimme tätä jälkeenpäin myös kotona. Pääruuaksi sitten otimme naudanpihvin punaviinikastikkeella, rypäleillä ja perunamuusipalleroilla, vai mitä ne nyt olikaan. Pihvi oli ok, punaviinikastike vähän laihaa ja niistä perunoista en oikein tykännyt. Jälkkäri jätettiin väliin, koska emäntä oli bongannut kadulla jotain mielenkiintoista. Hintaa tälle ruualle tuli 495 koronaa, ~20€ ja olisimme jättäneet hieman tippiä, mutta tarjoilija tuli hitaasti hakemaan rahat ja uudet istahtivat pyötään heti kun nousimme. Emme kehdanneet enää mennä toiste.

Katujälkkäri olikin hyvää. Se oli ilmeisesti kaardemummalla ja kanelilla maustettua pullataikinaa, joka käärästiin rullan ympärille ja paistettiin hiilien päällä. Hintaa näillä oli yleensä 50-60 koronaa, ~ 2-2,5€. Mielestäni olivat parempi "kansallisherkku" kuin Wienin Sacherkakku ja näitä sai joka paikasta. Näitä myös söimme joka päivä vähintään yhdet, joskus kahdetkin.

Herkullisia pullarullia paistumassa hiilten päällä

Syönnin jälkeen katselimme taas hieman ympärillemme kävelykadulla. Meitä hieman hämäsi ja huolestutti matkaopaskirjan maininta kauppojen aukioloajoista. Kirja oli kuitenkin vuodelta 2013 ja siinä sanottiin, että kaupat ovat auki jotain klo 10-18, eli illalla ei ehtisi paljoa shoppailemaan. Oliko sitten hyvää turistiaika vai mikä, mutta kyllä kaupat olivat ihan 21 asti auki.

Kansallismuseo ja kävelykatua

Seuraavan päivänä, lauantaina, kävelimme hieman eri reittiä keskustaan päin. Reitti oli kuitenkin aika tylsä, joten sitä ei sitten kuljettu enään toiste. Kävelimme Kaarlensillalle, joka on varmaan Prahan linnan ohella Prahan kuuluisin nähtävyys. Sovimme, ettemme mene sillan yli toiselle puolelle, koska seuraava hotelli on toiselle puolella ja voimme sitten kulkea siellä päin.

Kaarlensillan portti vanhan kaupungin puolella.

Kaarlensilta Petrinin kukkalta kuvattuna

Kävelimme joen vartta pohjoiseen päin, josta palasimme keskustaan kun alkoi satamaan vettä. Vesisateen aikana alettiin miettimään ruokapaikkaa ja paikaksi valikoitui Mama Lucy tai jokin vastaava italialaistyylinen paikka. Otin jotain spaghettia kahden eri lihan kastikkeella ja emäntä taisi ottaa kasvisversion. Minun annos oli ihan syötävä, mutta pienehkö, kun taas vastapäätä emäntä ei oikein tykännyt omastaa ja piti sitä tylsänä annoksena.

Kävelimme sitten kohti isoa ostoskeskusta. Siellä menikin aikaa, mutta ei nähty mitään erikoista. Kauppakeskuksessa yhdessä kahvilassa näytti olevan ihan nätit suklaaputket. Vitriinissä luki niiden englanninkielinen nimi ja kassalla tilatessa myyjä ei tiennyt mitä tarkoitetaan. Sormella piti näyttää mikä tuote on kyseessä ja eivät ymmärtäneet, että niitä pitäisi olla kaksi. Lopulta sekoilujen jälkeen saimme leivokset ja kahvit.

Sunnuntaina pakkasimme aamulla kamat ja lähdimme vähän vaille yksitoista pois hotellista kohti seuraavaa hotellia. Kävelymatkaa oli n. 1,5km, joten haalasimme matkatavaroita hiljalleen löntystäen. Lopulta löysimme Red and Blue Design Hotelliin. Hotelli oli todella siisti ja kiva, sit ei olis uskonut tsekkiläiseksi hotelliksi. Huoneemme oli punateemainen kattohuone kylpyammeella ja kattoikkunalla, josta näkymät suoraan Petrinin kukkulan metsikköön. Oli kiva kun saimme hotellin jo 12 aikoihin.

Muuttopäivänä päätimme tehdä täsmäiskun Prahan linnaan. Huh sitä kävelyä, reilu puolimatkaa tasaista loivaa nousevaa tietä ja loput puolet sitten oikeaa nousua ylös kukkulalle. Jokin lipunmyynti siellä oli, mutta menimme suoraan vaan Vituksen katedraaliin jonottamaan. Jono jatkui kirkon taakse, mutta kulki yllättävän joutuusti, kun pääsimme 15 min jonottamisen jälkeen sisälle kirkkoon. Sisällä sitten paljastui, että lipulla olisi saanut isommat pääsyoikeudet kirkkoon, me sitten tyydyttiin pienempään alueeseen.

Vituksen katedraali.

Katedraalista jatkoimme vielä kävellen nousumetrejä uhmaten Santa Casa Loretoon, jota opaskirja kehui. Maksoimme sisäänpääsyn ja kuvausoikeuden yhdelle kameralle. Koko paikka oli vähän pettymys, ja poistuimme sieltä apein mielen köyhempinä. Suuntasimme hiljalleen takaisin hotellille päin ja poikkesimme Mondon kehumaan ravintolaan Lukalu:hun. Tämä opaskirjan sanoin "peppipitkätossumaisesti" sisustettu paikka on saanut monia TripAdvisorin palkintoja. Paikka oli ihan kohtalainen, mutta henkilökunta tuntui olevan ylihymyilevää, palvelu hidasta ja ruoka laatuunsa nähden kallista. Tässäkin paikassa meni rahaa aika tarkalleen 500 koronaa, ~20€, tippeineen. Söimme samanlaiset risotot, joissa kuitenkin oli eroja.

Puhelinpanoraamaa Lukalun savuttomalta puolelta.

Ravintolasta kävelimme muutaman sata metriä johonkin vinoratikkaan, joka vei Petrininkukkulan päälle. Kukkulalla oli näköalatornia, erilaisia muureja, portteja ja puistoja, mm. ruusupuisto. Kukkula olikin aika tylsä paikka loppujen lopuksi, ja kävelimme sieltä alas. Tulimme ihan hotellin kohdalle, mutta puistoa ympäröivässä aidassa ei ollut porttia, joten jouduimme kiertämään nelisen sataa metriä.

Ruustarhasta bongattu ruusu

Nainen heitteli koiralle palloa ja koira tahtoi meidänkin osallistuvan

Levättyämme huoneessa muutaman tunnin päätimme lähteä iltakävelylle Kaarlensillalle. Moni oli tätä aktiviteettia suositellut. Sillalla oli yhtä paljon ihmisiä kuin päiväsaikaankin, mutta kaupustelijat ja muusikot puuttuivat. Otimme jonkinverran kuvia, ja jatkoimme kävelyä vanhaan keskustaan. Kello alkoi sopivasti lyömään 23, joten parkkeerasimme itsemme mystisen astronomisen kellon alle ja katsoimme esityksen. Sitten kuvailimme toria ja söimme pullarinkelit ennen paluuta hotelliin.

Prahan astronominen kello

Maanantai oli lähinnä matkamuistojen ostopäivä sekä pientä kiertelyä ja kaartelua. Kävimme testaamassa hotellin lähellä olleen kiinalaisen, jossa söin härkää kuumalla pannulla ja emäntä veti avokaado- ja tonnikalamakeja. Hyvää oli, ja taas paloi lähes 400 koronaa. Hotellin lähettyvillä oli myös kauppakeskus, jossa piipahdimme katsomassa vaatteita yms.

Tiistai-aamuna kävimme vielä nopeasti kaupassa, sitten hotelliin tekemään check out ja takaisin Kaarlensillan kautta keskustaan. Kävelimme kävelykadulle ja mietimme ruokapaikkaa. Kun emme oikein päässeet sopuun mitä voitaisi syödä, pelasimme varmanpäälle ja kokeilimme Burger Kingiä.

Hmmmm, olipa muuten hyvää

Menimme thai-hierontapaikkaan uittamaan hikisiä jalkojamme kaloille. Näin ei sitten voinutkaan tehdä, kun ensin jalat pestiin ja definsioitiin ennen altaaseen menoa. Kalat olivat semmosia altaanpuhdistuskaloja, jotka imivät jalkojen ihoa. Mua kutitti tuo homma ihan älyttömästi koko sen 25min, emäntää kalat vain hieroi nätisti. Ohi kulkevat turistit pysähtyivät nauramaan mulle ja ottivat meistä kuvia ja videoita.

Minun jalkoja kutitti ihan vietävästi nuo vähäisetkin kalat.

Tuosta thai-hierontapaikasta opimme ainakin sen, että maksa aina paikallisella valuutalla. Heille kelpasi eurot ja meillä oli vain euroja, joten ajattelimm, että helpointa maksaa niillä. Vaihtokurssista kassa ei puhunut mitään, mutta vasta maksun jälkeen huomasin pienellä lapun, jossa oli vaihtokurssi 22. Kymmenen metrin kävelyllä olisi säästänyt monta euroa, kun koko hieronnan ajan sain katsella rahanvaihtopaikkaa, jossa kurssi oli 27. Tuo hieronta maksoi kuitenkin 699 koronaa...

Matka hotellilta lentokentälle sujui hyvin. Hotellilta 200m ratikkapysäkki, ratikalla 20min, vaihto bussiin jolla 20min kentälle. Prahan kenttä on kyllä todella siisti ja uuden näköinen. Kentällä odottelimme reilun puoli tuntia tiskin aukeamista ja näin paluumatka alkoi.