tiistai 12. huhtikuuta 2011

Jotain ihan muuta

Liian pitkä tauko tullut taas. Ihme miten nopeasti aika menee. Asiaa pyöräilystä ei paljoa ole mutta vähän kumminkin. Ja jotain ihan muuta kyllä on, nimittäin ostin järkkärin, Nikon D5000. Nyt kelpaa kuvata.

Olikohan viikon verran edellisestä kirjoituksesta kun kävin Meridalla ulkona. Ajelin 600m sulanutta tien pätkää edestakaisin 11km:n verran. Sitten alkoi tulemaan tuo reitti niin tutuksi että päätin lopettaa vielä kun oli hyvä maku.

 25.-27.3 käytii risteilee tukholmassa. Päivä käveleskeltiin ympäriinsä ja oli hauskaa. Laivalla oli hieno New York -teema. Ruuat oli jenkkityylisiä (ainaki luulen niin) ja esitykset myös. Hieno reissu.

Viime viikolla tilasin renkaita saksalaisesta bike-palast -verkkokaupasta, mutta eipä ole vielä kuulunut. Ei ole rahatkaan liikkuneet tililtä. Tai emmä tiiä, yli 200€:n edestä on varauksia, eikä tuu yhtään mieleen että mitä ne voisi olla.

Viime viikonloppuna oltiin Vaasassa. Käytii Tropiclandiassa ja kaupungilla. Täytyy sanoa että Tropilandia on paljon hienompi kuvissa kuin livenä. Aika kuiva paikka vaikka kylpylä onkin. Tietysti kesällä se voi olla kivempi kun pääsee ulos isoihin liukumäkiin. Sisämäki oli ihan hirveässä kunnossa.

Asiaan!! 11.4.2011 kävin sitten vähän kiertelee lähiseutuja, lähinnä kartotin missä on tiet ajokunnossa. Huomasin että Suomalaiset, tai ainaki Lahtelaiset, ovat hiekkakansaa. Hiekkaa on kylvetty taas ihan liikaa. On sitä varmaan talvella tarvittu. Mutta tämä puhdistus. Se on tänä keväänä viikon, kaks myöhässä ja sieltä mistä on puhdistettu, pitäisi ajaa uudestaan. Ovat huonosti siivonneet risteykset.

Katsotaan jos huomenna pääsisi ajamaan lenkkiä taas. Jos ei niin juoksemassa täytyy ehdottomasti käydä. Eilen huomasin että olen aika huonosa kunnosa. Sitä se kiireinen talvi teettää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti