lauantai 4. kesäkuuta 2011

Toukokuun raportti ja Fellmannin ajot

Toukokuu, tuo kevään kuukausista hienoin. Silloin tiet ovat hyvässä kunnossa, talven jäljiltä on kovasti fillarointienergiaa ja pyörälenkkien maisemat paranevat niin kaupungilla kuin maallakin. Mikään ei voisi olla parempaa, paitsi lämpötila sinne 20 asteen tietämille.

Toukokuussa pystyi heittää pari-kolme lenkkiä lyhyissä vaatteissa. Kerran jopa sattui niin että olin ylipukeutunut. Pukeutumisen suhteen kaikki lenkit ovat onnistuneet, ei kertaakaan liian kylmä tai kuuma. Ajomäärältään kuukausi oli elämäni paras, sain ajettua hieman yli 600km. Työpaikan joukkue on fillarikisassa ja sekin on innostanut polkemaan, varsinkin kun joukkueessa on mukana joku toinenki pyöräilijä. Toukokuussa sain yli 500km kilometrikisaan kelpaavia kilometrejä. Pyöräily on ihanaa!!

Fellmannin ajot

Perjantaina oli tämä odotettu kortteliajo, jonka olen jo parina viime kesänä missannut. Nyt sinne pääsin ja nautin kovasti. Oli todella paljon kiiltäviä, puhtaita, kevyitä, nopeita, kalliita ja värikkäitä pyöriä. Merida, Cervelo ja Specialized olivat mielestäni valtamerkit nuissa kisoissa. Bianchikin oli hyvin edustettuna, muutama Trek, muutama BH ja ainakin yksi Canyon.




Kortteliajossa ideana on ajaa 1,4km mittaista reittiä ympäri. Ensin ajetaan tunti, jonka jälkeen alkaa viiden kierroksen mittainen kisa, jossa ratkaistaan voitto ja sijoitukset. Välinerikon sattuessa kilpailija saa neutraalikierroksen, mutta finaalikierroksien aikana sitä ei saa. Kisassa on myös kahdeksan kirikierrosta, joiden sijainnista kilpailijat eivät tiedä. Järjestäjät ilmoittavat maalin kohdalla kellolla milloin kierros alkaa ja milloin loppuu. Kierroksien huonompia pudotettiin pois kisasta järjestäjien toimesta.

Kisaa hallitsi Paavo Paajanen, joka ajoi lähes koko tunnin karussa muilta. Hän vei seitsemän kiriä itselleen. Paavo alkoi hyytymään noin 50-55min minuutin jälkeen, kuin Häkkisen auto, jolloin kakkosporukka sai hänet kiinni. Kakkosporukassa ajoivat Paavon pikkuveli Mikko Paajanen, Jukka Heinikainen ja Kimmo Kananen. Tunnin tullessa täyteen Paavo oli otettu kiinni ja porukka ajoi tasaisesti. Viimeisen kierroksen alkaessa näytti kisa alkavan ja arviolta 400-500m ennen maalia Mikko oli karannut kärkeen ja ajoi kisan voittoon. Seuraavaksi tuli Kimmo Kananen, viime vuoden voittaja Jukka Heinikainen oli kolmas ja kisan kärki Paavo oli neljäs.

Kisat olivat tunnelmaltaan ihan kivat, enemmän yleisöä olisi saanut olla ja jonkinlainen liikkeiden markkinapaikka kisatarjouksineen olisi ollut kiva. Ilma oli hyvä, pieni vastatuuli oli yhdellä suoralla. Kisoissa oli paikalla, tottakai, myös Suomen ykköspyöräilijä Jussi Veikkanen.

Jussi Veikkanen

Paavo Paajanen


Voittaja Mikko Paajanen
Lisää kuvia picasassa. Kisojen tulokset järjestävän seuran TWD Länkenin sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti