torstai 24. heinäkuuta 2014

Vuelta Vantaa 2014: kovaa ja kosteaa menoa

Sunnuntaihin 20.7 Vuelta Vantaaseen huipentui tämän kesän kuntoajot minun osalta. Tapahtumaa odotin kovasti koko kesän ja jännitin missä kunnossa mahdan olla, olihan kyseessä kesän ensimmäinen sata kilsaa. Kesäkuiset ongelmat laskivat tavoitteitani, mutta Lahden Royal antoi merkkejä ihan hyvästä menosta.

Royalin jälkeen kävin maanantain ja tiistain töissä pyörällä, keskiviikko lepo, torstaina töihin pyörällä ja töiden jälkeen ajoin seuraväen mukana Vueltan reittiä reilun parikymmentä kilometriä tehden pientä vauhtileikittelyä, perjantaina töissä kotiin pyörällä mahdollisimman laiskasti ajaen. Yllätyin maanantai-aamuna, kuinka kevyeltä jalat tuntuivat ja potkuakin tuntui olevan. Tiistaina meno oli vähän tahmeampaa, joten keskiviikon lepo teki poikaa ja torstaina tuntui olevan kovasti potkua jaloissa.

Lauantaina ajettiin autolla Hankoon turisteilemaan. Myönnän, Kashmirin Vadelmaveneellä oli ehkä jotain vaikutusta asiaan (:. Kävimme syömässä Hangon Makaronitehtaalla semmosta ihan jees -pastaa, käppäiltii pikkusen ja etsittiin uimarantaa. Plagenin ranta lopulta löydettiin, vaihdettiin kuteet päälle ja rannalle pötkölleen. Ranta oli ihan kiva, kohtalaisen paljon tilaa ja hiekkaa. Rantavesi oli todella kirkasta ja matalaa, rannasta piti kävellä lähes 100m ennenkuin oli tarpeeksi syvää uimiseen. Vesi oli aika lämmintä, mutta pieni tuuli iski aika kovaa. Kotimatkalla piipahdettiin Raaseporin linnassa sekä Fagervikin kartanon huiteilla.

Plagenin ranta Hangossa




Sitten itse Vueltaan
Sunnuntai-aamuna heräsin kohtalaisen pirteenä, mutta koko aamu meni mietiskellessä ja suunnitellessa aamua sekä Vueltaa, jotta langat pysyisi käsissäni. Ruokapuolen sain hoidettua aamulla aika hyvin, samoin pyörän ja varusteet. Kisan taktikointi ja välipalojen laskelmointi vei hieman aikaa. Ajattelin, että vedän yhden geelin vartin ennen lähtöä, toisen ~45min kohdalla, kolmannen siitä puoli tuntia, neljännen taas puolituntia edellisestä ja viidennen sopivassa kohtaa. Eli ajoajassa 0:45, 1:15, 1:45 ja 2:15. Kilometreinä ajattelin seuraavia: 26km, 46, 65 ja 83. Lisäksi mulla oli pullollinen vettä ja pullollinen jotain hivenaineproteiinisekoitusta kahdesta eri jauheesta, joiden päiväykset olivat viime vuoden puolella...

Kisakeskuksena toimi Vantaankosken koulu, jossa on ihan hyvät puitteet ruokaloinaan, liikuntasaleineen ja pukuhuoneineen tämmöiselle tapahtumalle. Lähtö- ja maalipaikka oli n .10mm päässä koululta hieman isommalla tieltä ja lähtö oli alamäkeen.

Lähdön hetki koitti tasan 11, jolloin n. 300 isompaa kierrosta ajavaa kuljettajaa lähti matkaan. Perhesarjan muutamat osallistujat olivat lähteneet jo 10.30 liikkeelle. Asetuin lähtöviivalla seurakaveri Jannen kanssa samoille huiteille kun meillä oli sama tavoitekkin, eli ajaa 35km/h. Ensimmäiset 10 minuuttia kovassa vauhdissa tuntui siltä, että noutaja tulee toisella kierroksella. Löysin kuitenkin hyvän ryhmän, jossa oli tarpeeksi innokkaita vetäjiä.
Porvoon Akilles ja ACT valloittivat aika hyvin lähtöviivan, juuri muita ei viivan päälle mahtunutkaan.

N.20km kohdalla saimme edellä menevän, pienemmä ryhmän kiinni. Tässä ryhmässä ajoi seuramme Christian ja otin siinä hänen päänahan tavoitteeksi. Palojoen mäki nousi kevyesti ja siinä pääsin muutaman tasamaakuskin ohi. Juuri ennen Nahkelantien ja Hämeentien ympyrää alkoi tiputtaa vettä. Vettä tuli sen verran, että vaatteet kastuivat ja tiekin vähän kastui. Sade taisi lakata Ruotsinkylään mennessä ja siitä ajeltiin kuivana seuraavalle kierrokselle.
Ensimmäisen kierroksen Palojoen nousu. Kuva: Suberpolkijat
Hyvin kulkee Palojoen nousussa. Kuva: Suberpolkijat

Toisen kierroksen alussa tuntui vauhti kasvavan tasaisesti ja minun Garminin mukaan 56. kilometri oli kisan nopein, vieden aikaa vain minuutin ja 11 sekunttia keskinopeudella 50,5km/h. Muistaakseni tässä toisella kierroksella takaa tuli väkeä meidän isoon ryhmään, ja ajaminen muuttui parijonosta häröpalloksi. Otin linjani keskiviivan tuntumasta Hämeenlinnantiellä, jotta voisin vähän katsella mihin suuntaan sitä lähtisi. Joku nopeampi ampaisi kohti kärkeä ja lähdin peesiin. Palojoelle käännyttäessä olin nostanut itseni n.15-20 paikkeille ja risteyksessä vilkaisin miten seurakaverit voivat.

Palojoentiellä tuntui jonkinverran tulevan eroja, kärjestä tipahteli väkeä. Sain Christianin ensimmäisen kerran kiinni vähän ennen isoa mäkeä, vaihdoimme muutaman sanan ja Christian siirtyi edemmäs. Isossa mäessä oli vähän ruuhkaa, jäin pussiin ja jouduin tiputtamaan liikaa vauhtia. Harmitti kun joutui kiihdyttämään, jottei kärki vielä karkaa. Yhdessä toisessa mäessä edellämenevä henkilö kämmäsi vaihteen kanssa ja hipaisin eturenkaalla hänen takarengasta. Säikähdin tuosta ihan mielettömästi, kun tiedän, miten olisi voinut käydä, jos kosketus olisi ollut voimakkaampi. Samassa mäessä joku asuntoautoilija ajoi meistä ohi sulkuviivan kohdalla eikä nähnyt tarpeeksi eteensä, häntä vastaan tullut auto joutui syrjäytymään ojaan ja pysähtymään.

Nahkelan paikkeilla pellolla kovat, yllättävät sivutuulet heiluttivat väkeä ja pikimustat pilvet pyörivät Hyrylän yllä. Lahelantien risteyksen jälkeen vettä tulikin sitten koko kesän edestä ja isoina pisaroina. Pisarat sattuivat kun osuivat reisille ja käsivarsille. Hämeentien ympyrä meni aika nätisti, vaikkakin pelotti paljon. Hyrylään tultiin kaikki ehjinä.

Hyrylässä joku pakukuski oli hämillään sateesta ja pyöräilijöistä. Hän ajeli 30km/h keskustassa meidän edessä. Lopulta se hoksasi väistää pysähtyen keskelle risteystä.

Ruotsinkylään ajettaessa katselimme sivusilmällä komeasti iskeviä salamoita. Tiellä oli vettä tuuman verran ja se roiskui. Otin ajolasit pois tyhmyyttäni kun en mitään nähnyt. Kaikki meni hyvin muutaman sata metriä, kunnes Janne ajoi eteeni ja jouduin äkkiä kaivelee lasit taskusta. Aurinkolasit noin pimeässä ja sateisessa kelissä olivat huono veto.
Kisan kärkikolmikko ajoi Pauliinan kuvauspaikan ohi vauhdilla. 50m matkaa maaliin, näyttää että Rush-tiimin kuski voittaa, mutta kuitenkin toinen Akilleksin kuskeista pyyhkäisi ohi.


92km :n kohdalla ryhmäämme veti ACT. Christian kärjessä, toisessa rivissä vasemmalla Janne, keskellä minä ja oikealla  Ismo. Pari kilometriä mentiin näin, kunnes pakkaa tuli sekoittamaan vieraat kuskit. 97km:n kohdalla näytti, että pari vierasta ja Janne karkaisisivat, mutta onneksi tuli mäki, jossa sain heidät kiinni. Kärjessä meni muutaman metrin erolla Hakulinen PoRasta ja minä tulin toisen herran vieressä toisena. Olin verrytellessä käynyt katsomassa miten toiseksi viimeiseen mutkaan tullaan, ja mieleeni jäi kohta, jossa pyörätie vaihtoi puolta. Tässä kohtaa yritin vähän nykäistä, jotta pääsisin hyvissä asetelmissa kohti viimeistä mutkaa.

Risteyksestä selvittiin, siitä pikainen kiihdytys ja kohti liikenneympyrää. En ole viime vuosi pelannut autopelejä enkä pahemmin katsonut formuloita, niin tein alkeellisen virheen. Hakulinen ajoi liikenneympyrään ulkokautta, minä tulin melko sisäkautta. Jouduin hidastamaan vauhtiani enemmän suojatien ja tiukemman kaarteen takia. Tässä kohtaa Hakulinen ampaisi itsensä vauhtiin ympyrästä ja minä yritin kohasti saavuttaa, mutta ero vaan kasvoi. Painoin toki täysiä maaliin saakka syvän lätäkön kautta, ja ryhmä tuli tiivisti perässä.
Matkaa maaliin n. 30m. Puristus tuntui kovalta muttei näytä kovalta. Kiriä täytyy kehittää.
Kuva: ACT/Krista Tötterman

Hakulinen on jo maaliviivalla. Ryhmässä minä olen etummainen mustahousu, Koskitanner sinisissa housuissa, Ismo ajaa perässäni ja hänen takanaan Laitinen. Yllättävän lähellä he tulivat, musta tuntui että olivat kauempana.
Maaliin päästyä on helppo hymyillä.


Vuelta oli mahtava kokemus, ei vain reitin ja hyvän vauhdin, vaan myös sään puolesta. Sateella ajoa olen vältellyt tänä vuonna viimeiseen asti ja nyt päätapahtumassa se osui kohdalle. Olin yllättänyt omasta jaksamisesta, tankkaaminen oli onnistunut eikä kisan jälkeenkään ollut mikään nälkä, silti kävimme kiinalaisessa syömässä. Tiet olivat hyvässä kunnossa, mitä nyt kaksi työmaata osui kohdalle ja yksi iso kuoppa löytyi kierroksen loppupäästä.

Tämä Vuelta kertoi minulle hyvin tämän hetkisestä kunnosta ja tässä näkyi miten tämän kesän ajot ovat vaikuttaneet. Arvioisin, että peruskuntoni on vähän parempi kuin viime vuonna koska olen tiputtanut vauhteja, mutta vauhtikestävyys ja maksiminopeus ovat kärsineet. Varsinkin voimantuotto maksiminopeuksissa on olematonta, tuntuu että loppuu potku vaikka kovempaakin olen joskus ajanut.

Sitten vielä kuva, joka mielestäni kuvastaa aika hyvin meidän ACT Ladies-tiimin henkeä.
Maija ja Lotta halaavat ja onnittelevat toisiaan annettuaan kaikkensa Vueltan teille. Kuva: Jari Birling
Vielä korjauksen alla olevat tulokset löytyvät tästä.
Lisää Jari Birlingin mahtavia kuvia tässä.
Minun Garmin-jälkeni alla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti