Kirjoitin Lumia-seikkailun alussa vuonna 2012 Lumia 710-mallin puhelimesta. Tilasin sen hyvissä ajoin ja sain puhelimen muistaakseni samalla viikolla kun se tuli kauppoihin. 2013 aloitin nykyisessä työpaikassa ja silloin käteen lätkäistiin Lumia 800. 710 olen kirjoittelut kokemuksia 24h sekä 1kk:n käytön jälkeen.
Keväällä 2014 tutkin joutessani nettiä ja löysin Rataplanin custom-ROM:n 710:aan, jonka asensin ja puhelin muuttui jonkinverran muokattavammaksi. Kuitenkaan se ei ollut vielä täydellinen eikä vetänyt (tietenkään) vertoja uusille Lumioille. Kesällä 710 tipahti kädestä ja näyttöön tuli säröjä. Elokuussa puhelin tipahti uudestaan ja näyttöön tuli kunnon halkeumia. Sain syyskuussa köyhäinapuna työkaverilta samanlaisen 710, josta oli tullut tiilikivi. Yhden illan annoin tekohengitystä ja se alkoi toimimaan. Tällöin aloin hiljalleen katselemaan itselleni uutta puhelinta.
Pitkään mielessäni kummitteli LG:n G2 Mini dual sim, mutta sitten marraskuussa koin ahaa-elämyksen ja päädyin Motorola Moto G 2014 Dual simmiin. Siirtyminen vanhasta WP-maailmasta Androidiin voisi verrata siirtymällä kylpyammeveneilystä valtamerelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti