PKS-alueella ajettiin 1.-3.5.2015 Naisten kansainvälinen etappiajo, jonka yhteydessä lauantaina oli järjestetty kuntoajo kaikille muille. Sää suosi vähäisiä osallistujia, sillä lämmintä oli ruhtinaalliset 6 astetta ja vettä tuli kuin saavista. Hyvät lähtökohdat.
Ilmoittautuminen oli paikan päällä, ja pohdin hetken kumman matkan ajan ja päätin vetää uhkarohkeasti pitkän matkan eli 82km. Olin laatinut tarkan taktiikan itseni kanssa miten rytmitän ajon, missä kohtaa syön jne. Taktikointi meni uusiksi jo ennen lähtöä, kun 5min ennen viivalle marssimista aloin pähkäilemään vaatetustani ja päädyin vaihtamaan ajopaidasta vähän suojaavaan windstopper-takkiin.
Lähtö oli poikkeuksellisesti katoksesta nimenhuudon jälkeen. Vapaa vauhti alkoi heti päästyämme isolle tielle ja asetuin melko kärkeen. Vauhti tuntui hyvältä, niin miksipä sitä sitten himmailemaan. Kahden ajokilometrin jälkeen takki ja housut olivat märät, viiden kohdalla kengänsuojat antautuivat vesisateelle. Hiljalleen alkoi tuntumaan, että tästä tulee selviytymistaistelu.
N. 8km kohdalla tuli vastaan varsin rankka mäki, jossa reiteni antautuivat heti ja kärki meni menojaan. Tässä mäessä tapahtui mielestäni ensimmäinen tasojako. Mäen jälkeen taisi olla pieni lasku, joka venyttää pienen kaulan pitkäksi. 10km kohdalla näin vielä kärjen, ja hullulla kirimisellä sen olisi voinut saada kiinni, mutta koitin katsella ketä ajaa ympärilläni ja asettua heidän kanssa ryhmäksi. Ympäriltä löytyi seurakaverit Janne ja Elina, sekä Elinan poikaystävä Jarkko.
Tällä porukalla ajoimme vuorovedolla 16km asti, jolloin Elina ja Jarkko jätti leikin kesken. Matkalla oli mukaan tarttunut pari lisäjäsentä, joiden kanssa neljästään meillä pyöri hyvä vuorovetosysteemi ja mielestäni vauhtikin pysyi hyvänä. Tuommoisessa vesisateessa jonossa ajaminen on melko inhottavaa, kun vettä roiskuu. Just ja just erotin aina edellämenijän numerolapun. Jälkeenpäin tuntuu melko uskomattomalta, miten sitä ei ole osunut mihinkään railoihin yms.
Jo 20 km kohdalla aloin haaveilla 82km:n täyttymisestä, mutta tuntui että sinne on ikuisuus. Matkaa ei vain kerry mittariin, maisemista et saa selvää missä ollaan ja kylmyys iskee luihin ja ytimiin. Joka kerta aloittaessani vetovuoron otin lasit silmiltäni, puristin hanskoista ylimääräiset vedet pois ja huuhtelin suuni puhtaaksi hiekasta.
Matka eteni sen kummemmin vailla haavereita ja muitakaan mieleenpainuvia kokemuksia. Vielä 30km kohdalla olin valmis jatkamaan toisen kierroksen. Jalkaa oli, eikä olo muutenkaan ollut paha eikä kylmyyskään niin vaivannut. 35km nousin pystyyn nostaakseni housuja ja laskeakseni takkia. Vastaan hönkäs kunnon tuulenpuuska, joka painoi märät vaatteet vasten rintaani ja palelluin heti. Siinä päätin, että en jatka toiselle kierrokselle. 40km:n kohdalla kyselin muiden aikeita ja kaksi meistä oli yhden kierroksen kavereita, minä keskeytin ja neljännestä en tiedä. Ajattelin, että en halua saada jotain megasitkeää tautia, joka pilaisi tämän kesän, johon olen kuitenkin jonkinverran satsannut.
Fillari-lehden sivuilla on tulokset. Nimenhuudosta huolimatta minut on merkattu DNS:ksi, mutta en jaksa reklamoida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti