tiistai 12. toukokuuta 2015

Ensimmäinen lisenssikisa Nurmijärvellä

Viime kausi meni totutellessa, mutta tälle kaudelle olen satsannut enemmän jo heti kevääseen. Olen lähtenyt polkemaan töihin pienessä vesisateessa ja joskus isommissakin sateissa on tullut poljettua kotiin. Märkä tie ei ole este eikä hidaste, vaan treenimahdollisuus. Näillä eväille hommasin tälle kaudelle ihan SPU:n kilpalisenssin.

Ensimmäinen lisenssikisa olikin sitten 9.5 Rajamäellä Nurmijärvi GP:ssä. Sääennustetta tihrustin edellisen illan ja kisa-aamun, jotta saisin vaatetuksen kohdalleen. Pieni sateenuhka oli, ja vettä tulikin, muttei onneksi meidän ajon aikana. Tuulta oli luvassa vastaisena alkumatkasta.

Kisa alkoi nimenhuudolla, josta sitten homma alkoi ikäänkuin lentävällä lähdöllä. Ensimmäinen kilometri oli kiihdyttelyä ja sitten sitä päästiinkin vauhtiin. Ajelin rauhallisesti porukan perällä katsellen menoa. Aika nopeasti kävi selväksi, että kärki aiheuttaa runsasta nykimistä porukassa. Vauhti saattoi tasaisella vaihdella 26-46 km/h välillä. N. 5km kohdalla tympäännyin viimeisenä ajamiseen ja lähdin hiljalleen nousemaan. Nousin puoleenväliin porukkaa, jossa tuntui hyvältä.


10km kohdalla homma näytti hyvältä ja musta tuntui ihan liian hyvältä. Siinä alkoi sopivasti alamäki ja ensimmäinen hatka, johon seurakaveri Tommikin lähti. Minäkin lähdin mukaan, mutta viivellä. Se oli virhe. Jouduin kirimään kovasti, jotta sain hatkan kiinni ja vedin perässäni pääjoukon takaisin hatkaan. Pari minuuttia ehdittiin ajamaan irti kunnes oltiin taas kaikki kasassa.
Kivenlahden porukka vetää pääjoukkoa, Tommi tempoaa hatkaa kiinni ja minä olen lähdössä perään.

15km kohdalla reitti tuli peltoaukealle, jossa tuuli oikealta päin. Nöösinä olen tottunut ajamaan tien oikeassa reunassa ja kaikki paineli musta ohi vasemmalta. Oli aika koomisen näköistä, kun tien vasen reuna tuli vastaan eikä enää sen vasemmalle päässyt. Pyöräilijäjono oli hienon näköinen.
Tien leveys loppuu vasemmalta kesken. Minä vedän härskisti sisäkurvista

Oikealle kaartavan mutkan jälkeen alkoi mäki, jossa taas kärki iski ja muu joukko kiristi pysyäkseen kyydissä. Mäen jälkeen kova kiihdytys ja 50km/h alamäkeen. Alamäen jälkeen loivassa nousussa mentiin sitten kävelyvauhtia. Melkoista nykimistä.

Taktiikassani oli vetää energiageeli 20km, 45km ja 65km kohdalla. Ensimmäinen geeli meni kirjaimellisesti harakoille, kun aloin alamäessä syömään. Olin just saanu repäistyä geelin auki ja pidin sitä suussani ja kädessäni, kunnes tuli ihan järjettömän huono asfaltti, joka tärisytti niin että oli pakko ottaa toisellakin kädellä tangosta kiinni ja niin se geeli tipahti suusta. Samassa rytäkässä tangossa ollut kamera nytkähti ja alkoi osoittamaan alaspäin. Korjasin asennon, mutta sitten kameran kiinnitys löysäs ja kamera olis voinut ruuautua irti joten ruuvasin sen kokonaan pois ja laitoin taskuuni.
Ruuvaan kameraa irti

Matka sujui mukavasti aina 40km:n kohdalle saakka, Karkkilan rajamaille. Siellä oli käännös oikealle tieltä 133 tielle 134 Ahmoonmäkeen. Taas nöösimäisyys paistoi läpi, kun en katsonut mitä horisontti tuo tullessaan. Porukka lähti aika rivakasti risteyksestä niinkuin aikaisemmin, mutta suurin osa jatkoi kiihdyttämistä ihan älyttömään vauhtiin. Tommikin teki niin. Jäin miettimään mitä tässä tekis kunnes näin ihan jäätävän ison mäen edessä ja väkeä ajoi musta ohi. Yritin pientä kiihdytystä, mutta ajattelin, että mäessä saan kiinni. Siinähän kävi niin että kovempi vauhti kantoi kauemmas ja minä olin jo ihan joukon hännillä. Mielessäni vähälti kuva jostain kaukaisuudesta, jossa porukka vaan katoaa horisonttiin ja ajattelet mielessäsi että älkää menkö, älkää jättäkö.

Siinä mäessä kolme muutakin tekivät saman virheen ja jäivä pääjoukosta. Vielä mäenpäällä elättelin toivoa ajaa pääjoukko kiinni ja koitin kannustaa muitakin, mutta meidän potku ei riittänyt. Hitaasti mutta varmasti pääjoukko pääsi karkuun.

Matka taittui rattoisasti neljästään Läyliäisiin ja niin edelleen. Neljästään pyöritettiin vuorovetoja ja itse ainakin kyttäilin, ettei kukaan vaan lähde karkuun. Viimeisellä 10km alkoi jo hieman ilmassa olemaan sähköä. Itse ainakin tunsin vähän välien kiristyneen ja vauhdin kasvaneen sekä kyttäyksen alkaneen. En kehdannut lähteä kauheaan kiriin, kun muistelin, että ennen viimeistä risteystä on pari kilometriä vastatuulta.

Ajelin turvallisesti toisena kokoajan kytäten mitä kärki tekee. Viimeistä risteystä vähän jännitin koska siinä oli todella huono asfaltti. Kärkimies vetikin risteyksen ulkokautta ja minä painelin sisältä. Olin alkuverryttelyssä katsellut melko tarkkaan miten se kannattaa ajaa. Sisäkurvin kautta pääsin mielestäni paremmalle pinnalle ja vähän kyttäämään loppusuoralle. Avasin kirin n. 500m ennen maalia ja olin unohtanut maalisuoralla olevan vauhdintappomäen. Kirin ja kirin, miestä tuli rinnalle. Kirin ja kirin ja taisin olla meistä toisena meistä neljästä.

Alkuun asetin tavoitteekseni olla olematta viimeinen. Tavoite täyttyi. Itse ajosuoritukseen olen aika tyytyväinen. Sain itsestäni sopivasti tehoja irti eikä tuntunut kovinkaan pahalta. Kausi on alkanut lupaavasti. Tulos: M-Kilpa, 47. sija, 2:26:45.

Maaliintulon ja onnistumisen myötä on helppo hymyillä, palkkaria naamaan :)
Tulokset löydät täältä: http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2015/nurmijarvi_maantie_9.5.htm

Palautuksena kävin sunnuntaina äitenpäivänä ulkona syömässä ja poljin Lahdesta kotiin 85km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti