sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Intti osa 3: Paluu arkeen ja metsään

Päivystysviikko meni hyvin ja samoin kisat. Espanjalaisten kaa tulin hyvin juttuun, sain heiltä espanjan armeijan avaimenperän. Vastalahjaksi annoin suomi-kynttilän. Viikko tosiaan meni kivasti päivystäessä, mutta viimeisen vuoron jälkeen oli paluu arkeen. Vedin su-ma yöllä päivystysvuoron 03-07. Sen jälkeen meidät vietiin B-ajolupakurssille. Kurssilla kaikki torkkui, joten tunnit olivat 20min pitkät ja tauot yhtä pitkiä. Kurssi kesti viikon ja siihen sisältyi teoriaa ja automarsseja. Kyllä, käytii huvikseen ajamassa ympäri maakuntia. Tehtiin pari noin sadan kilometrin marssia ja harjoiteltiin peruuttamista kärryn kaa ja ilman. Ihmetyttää, miten ihmisille on vaikeeta jopa pelkän auton peruuttaminen keilaradalla.

Aiheeseen oli myös koe. Kymmenen kysymyksen sarja puolustusvoimien ajosäännöistä ja 50 tilannekuvaa, samoin kuin normaalissakin ajokorttikokeessa. Kuvat meni 0 virheillä, mutta teoriassa oli 1 virhe liikaa ja homma kusi. Yritin koetta pari viikkoa myöhemmin ja se meni läpi, 0 teoriasta ja 2 virhettä kuvissa.

Viikon päätteeksi meillä oli vala, joka meni nyt suht hyvin, kukaan ei tainnut pökrätä. Samana viikonloppuna kävin vanhempien luona pitkästä aikaa kun kerta kyydillä pääsi. Tämän  jälkeen meillä oli pari viikkoa normi koulutusta kassulla, johon ei nyt ihmeellisiä asioita mahdu. 10.-14.9 olimma sitten viiden päivän harjoituksessa. Tässä harjoituksessa toimin lähettinä, joka oli aika fyysistä työtä. Vein viestejä juosten ja pyörällä eri ryhmille. Laskin, että kierros oli n. 500m pitkä. Pyörällä sitä olisi ajanut vaikka koko päivän, mutta juostessa taisteluvarustuksessa hapot iskivät yllättävän nopeesti.

Ensimmäinen päivä meni vähän tehtäviä opetellessa ja harjoituspaikkaan tutustuen. Toisena päivänä pitikin toimittaa jo oikeita viestejä ja olin kahden kokelaan ja vänrikin kaa maaliryhmä, joka hyökkäs alueelle. Se oli hauskaa ja jännää. Kolmantena päivänä piti munki taistella oikeesti ja juosta viestejä ja vettä tuli taivaan täydeltä. Kastuin kaikinpuolin läpimäräksi. Ei sen puoleen, olin hiestä märkä koko viikon, joten ei vesisade paljon tilannetta pahentanut. Kolmantena päivänä päästiin myös saunaan ja suihkuun ja sotkuautolle. Neljäntenä päivänä meillä oli kaikennäköisiä harjoituksia, en muista mitä kaikkea tehtiin. Viidentenä päivänä yllätin joukkueen pojat suojeluhälytyksellä ja alettiin valmistautumaan kasarmille paluuseen. Kassulle oli kiva tulla, mutta tuntui että olisi siellä metsässäkin vielä pärjännyt.

Semmosta pientä edellisten viikkojen ajalta. Tänää käytiin Habitare-sisustusmessuilla ja Ikeassa.

Ps. 110 aamua enää :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti