sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Intti osa 10: Loppusota, sota loppu

Itsenäisyyspäivän jälkeen vietettiin lyhyttä viikonloppua. Lauantaina repästiin ja käytii pienellä porukalla päivä pyörii Tallinnassa. Tallinnasta tullessa olikin jo kiire, laiva saapui klo 18:30 ja klo 21 mun täytyi olla päivystäjänä. Yks matkalainen pudotettiin Tuusulaan ja jatkettiin Lahteen. Saavuttiin kotiin klo 20:20 josta sitten pikaisesti kävin suihkusa ja valmistauduin palaamaan kassulle. Yksikön avasin klo 20:45. Ei olis ollut varaa minkään näköisille vastoinkäymisille.

Sunnuntaina aamusta pakkasin pikaisesti kamat loppusotaa varten. Sitten lähdimme aamulla vähä ennen kymmentä ajamaan Niinisaloon. Perillä söimme lounaan ja siirryimme taistelupaikkaan.

Sodasta ei onneksi ollut tietoakaan. Jaoimme kovia ampumatarvikkeita tykistölle ja kranaatinheittimille. Homma oli rentoa ja opin aika nopeesti ryhmänjohtajan hommat, sillä olin kakkosryhmän johtaja. Viikon aikana meiltä lähti reilu 100 lavaa ammuksia ja evakkoja tuli samanverran takaisin. evakkojen käsittely vei aikaa, kun joka laatikko piti käydä käsin läpi.

Loppusota oli mukava meidän puolen joukkueen puolesta, jotka päästiin Niinisaloon. Loppuporukka joutui arkkivihollisen Hälvälän maastoon ja nehä olivat vetäneet kolmatta päivää samoilla silmillä vartiovuoroja ja taisteluita. Onneksi päästiin helpommalla.

Nyt loppusodan jälkeen on rentoa. Porukkaa ei enää kiinnostanu nipottaa intin mallien mukaan, johtajat eivät jaksa enää hoitaa hommiaan. Ruokalaan joku meistä korpeista vie ja tuo, muoto venyy ja elää omaa elämää. Nyt alkoi kivat lomat, takaisin vasta 1.1.2013 :D

Ps. TJ19

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti